RoyEd -Sekoitat mun maailman ch.2

A/N Ja toinen luku, se onkin hiukan pitempi kuin ensimmäinen~ Hihi. Toivottavasti tykkäätte tästäkin :p Kolmas tulee pian~!
___________________________________________________________________________
Luku 2.

Juna matkamme oli päättynyt yllättävästi. Veturissa oli keittänyt jokin, ja matka tyssäsi siihen siksi aikaa että se saataisiin korjattua. Siihen saattaisi mennä hyvinkin päivä tai pari.
Lähdin etsimään puhelinta, minun pitää ilmoittaa Roylle että en olisi heti pääsemässä sinne sattuneen syystä. Löysin lopulta puhelimen, en ollut varma saiko sitä käyttää, mutta tämä on hätätapaus, ja Roylle olisi pakko ilmoittaa, joten laitoin nopeasti siihen keskustan numeron ja nostin luurin korvalleni, ja jäin odottamaan.
Keskuksen puhelinvastaava vastasi, ja pyysin tuota ohjaamaan puhelun Mustangille ja jäi odottamaan että se vätys heräisi uniltaan. Odotin useamman hetken, ennen kuin hän vastasi, hiukan unisen kuuloisena.
“Teräs tässä..” Huokaisin hiljaa ja nojasin kulman taakse piiloon. “Semmoista asiaa, että en pääsekään aivan heti sinne.” Mutisi hiljaa ja mutristin suutani hivenen.
“Mitä sinä nyt olet tehnyt Teräs?” Tuo hymähti kylmänviileästi ja naureskeli siihen päälle omalla tavallaan. Hänen naurunsa sai minut värähtämään hiukan, muistin jopa pätkän unestani jossa hän nauroi samalla tavalla ja huokaisin kaipaavan oloisesti. Osasin kuvitella hänelle sen saman hymyn, se oli jotenkin.. Lumoava. “Ja mitä sinä siellä oikein huokailet? Onko kaikki kunnossa?”
Pudistelin itseni takaisin maan pinnalle ja huokaisin syvään. “Joo joo, kaikki on hyvin, älä sinä minusta huoli.” Hymähdin tuolle hiljaa ja huokaisin uudelleen. “Juna hajosi. Tuloni sinne viivästyy ainakin päivällä jos ei kahdella. Tarvitsetko minut sinne miten pian..?” Tuhisin hiljaa ja vilkaisin tulisiko joku Käytävää pitkin puhelimelle päin. Roy huokaisi puhelimen toisesta päästä syvään ja vastaus viipyi useamman sekunnin.
“Olemme lähdössä parin päivän päästä.” Tuo huokaisi uudelleen ja naputti jotain samalla. “Olisi ollut kiva saada sinut mukaan..”  Roy jatkoi miettivän kuuloisena. Minua epäilytti tuon äänensävy, se oli jotenkin outo, en tiedä miten sitä oikein kuvailisi.
Ensimmäisenä mieleeni juolahti Royn “tehdään kaikki yhdessä everstin töitä” kekkerit, miehellä kun oli hiukan tapana jättää töitä kasaantumaan. Semmoisiin kekkereihin en halua osallistua enää toistamiseen.
“Jaaha..” Huokaisin, en osannut sanoa mitään muuta, minua ei pahemmin kiinnostanut mitä hän oli tällä kerralla suunnitellut. “..Yritämme päästä täältä junasta kyllä pois mahdollisimman pian.”
Puhelimen toisessa päässä oli hetkisen aikaa hiljaista, ovi kävi ja Roy huokaisi sitten raskaasti. “Hughes.. Älä tule niiden kuviesi kanssa tänne.” Miehen huokaisu oli raskas ja surumielinen. Maesin iloinen käkätys peitti Royn äänen pian kokonaan, ja huokaisin sitten raskaasti, näin parhaaksi sulkea puhelimen kaikessa rauhassa, ainakin hän tietää että minulla tulisi kestämään paluu takaisin Amestrikseen.

Palasin takaisin Alin luokse, tietenkin tuo oli jo ehtinyt jo huolestua kun en ollutkaan siinä vieressä, vaan kadoksissa.
“Olisit voinut sanoa!” Tuo torui ja heristi suurta sormeaan minulle, huokaisten sitten syvään. “Sinusta saa olla aina huolehtimassa..” Hän nauroi hiljaa ja pudisteli päätään.
Tuhahdin, ei se voinut pitää paikkaansa, osaan kyllä pitää huolta itsestänikin, en ole enää mikään vaippaikäinen vauva joka tarvitsee vahtia. “Joojoo, älä sinä huoli minusta, kyllä minä pärjään.” Huokaisin ja pudistin päätäni hiukan. Oli se jotenkin lohduttavaa kuitenkin ajatella että joku huolehti minusta noin paljon.

Tapahtui kuten odotimme. Juna saatiin korjattua saman päivän aikana, mutta melko myöhään yöllä, joten emme jatkaneet matkaa eteenpäin, vaan jäimme lepäämään paikoillemme. Aamulla lähtisimme jatkamaan matkaa.

Heräsin aamulla siihen kun juna nytkähti liikkeelle. Alin haarniska oli ikävän kova pään alla, joten oli pakko nousta ylös, päähän koski. Kello taisi olla jotain yli kuuden aamulla, aurinko oli vielä niin matalalla nousemassa.
“Huomenta veli.” Al tervehti iloiseen sävyyn ja tutki minua. “Miten nukuit?”
Haukottelin hiljaa ja venyttelin syvään, vielä väsytti, ihan liikaa, en ollut onneksi nähnyt mitään unta everstistä, mikä oli oikeastaan pelottavaa. Siinä mielessä onneksi, ettei Al huomannut mitä tekisin unissani, niin kuin tein viimeksi aamulle ylös noustessani. Ties vaikka olisin pitänyt jonkinlaista ääntä samalla, se olisi jo noloa. “Mm.. Ihan hyvin. Hiukan kova tyyny.” Hymisin hiljaa ja hieroin ohimoani varovasti sormillani. Al oli ilmeisesti peitellyt minut jossakin välissä yöllä, peiton olin kuitenkin onnistunut potkimaan lattialle.
Al nyökkäsi hellästi ja huokaisi jälleen. “Puhuit unissasi.” Tuo sanoi ja naurahti sitten hiukan, ehkä jopa ivalliseen sävyyn. Säpsähdin hiukan, ja käänsin jähmettyneenä kasvojani kohti veljeäni.
“Mitä minä sanoin…?” Mutisin hiljaa ja puristin käsiäni nyrkkiin hermostuneena. Tahdoin todella tietää mitä olin puhunut.
Al naurahti hiukan, pudistellen päätään huvittuneena. “Haluatko todella tietää?” Tuo nauroi ja tutki minua tarkasti. Onnistuin nyökkäämään hiukan ja nielaisin sitten raskaasti. Al huokaisi syvään ja näytti valmistautuvan puhumiseen omalla hiljaisella tavallaan. “Sanoit että ‘Tuo kutittaa Eversti’…” Al nauroi hiukan.
Tunsin miten kasvoni alkoivat kuumumaan enemmän ja enemmän ja painoin kasvoni käsiini suojaan. “En kai oikeasti sanonut noin?” Mutisin käsiini ja huokaisin syvään. Olin kai sittenkin nähnyt Roysta unta, miksi se mies ei voi jättää minua rauhaan edes unissani?
Alia näytti huvittavan suuresti panikoimiseni, se todisti että olin todella puhunut niin unissani. Toivon todella että en ole puhunut yhtään mitään muuta. En tajua miten voin edes nähdä unia hänestä…

Lopulta saavuimme juna-asemalle ja sain huokaista helpotuksesta. Astelimme ulos junasta ja katselimme hetkisen aikaa ympärillemme, ja katseeni osui iso kokoiseen ja viiksekkääseen lihaskimppuun, joka tutkaili minua ja veljeäni kauempaa. Tuon vieressä seisoi Hughes, hymyillen meille ystävällisesti ja nosti kättään meille. Roy oli ilmeisesti osannut odottaa meitä jo täksi päiväksi tänne. Nostin kättäni laimeasti takaisin ja huokaisin sitten syvään ennen kuin lähdin Alin kanssa heidän luokse. Minua hiukan mietitytti se, mihin Roy olisi halunnut minut mukaan ja minne.
“Voitteko kertoa mitä asiaa everstillä oikein on? Meillä kyllä olisi paljon tärkeämpääkin tekemistä kun tulla tänne asioikseen..” Murahdin vihaisesti ja mulkoilin vuoron perään Hughesia ja Armstrongia. Hughes vain nauroi ja taputteli olkapäätäni.
“Eiköhän se selviä sinulle sitten kun menet Royn juttusille.” Tuo vihjaili ja nyökkäili hiukan. “Me otetaan Alphonse mukaan ja pidetään hänelle seuraa sillä välin kun sinä olet everstin luona.”
Minäkö menisin Royn luokse? Yksin? Olisinko hänen kanssaan KAHDESTAAN? Vain minä ja hän. Mutristin suutani hivenen Hughesille, minua ei kamalasti lämmittänyt ajatus siitä että olisin kahden kesken Royn kanssa samassa huoneessa.
“Onko kaikki hyvin Ed?” Al kysyi hiljaa ja laski kätensä toiselle olalleni ja tutkaili minua. “Olet ihan punainen..”
Nostin toisen käteni poskelleni ja käännyin katsomaan Alia. Poskeni oli tulikuuma. Poskeni kuumuuden tuntiessani ynähdin itsekseni ja lähdin kiireellä kohti esikuntaa. Minusta tuntui että minun pitäisi nähdä Roy nyt ja heti.
En kestä enää.
Haluan tietää, miksi hän saa oloni tuntumaan tältä, miksi hän saa poskeni kuumumaan suunnattomasti ja kasvoni hehkumaan punaisenaan. Miksi näen hänestä unta ja olen erilainen. Haluan tietää kaiken.
Miksi hän pilaa elämäni näin?

Kiiruhdin nopeasti kohti esikuntaa, juoksin portaat ylös ja syöksyin koputtelematta sisään huoneeseen. Roy oli tapansa mukaan nukkumassa paperitöidensä takana ja havahtui kun kuuli minun tulevan sisään. Astelin tuon pöydän eteen ja löin käteni pöytää vasten.
“Miksi.. Miksi…” Mutisin ja yritin löytää oikeat sanat kertomaan miltä minusta tuntuu. Roy tutki hetkisen aikaa unisena kasvojani, hieroi silmiään ja haukotteli syvään.
“Miksi mitä, Teräs? En nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa..” Tuo mutisi hiljaa ja pyyhki hiukan suupieliään, tuo oli kuolannut unissaan pöydälleen. Murahdin hiukan ja tartuin tuon kauluksesta kiinni.
“Näen sinusta unia, saat tuntemaan minut jotain ihan täysin käsittämätöntä..” Murisin ja puristin tuon kaulusta käsieni sisään vihaisesti. “Mitä helvettiä olet tehnyt minulle..?”
Royn suu vääntyi pienoiseen hymyyn ja tuo otti käsistäni kiinni, se sai kasvoni kuumottamaan taas. “Vai näet sinä minusta unia..” Tuo nauroi ja tutkaili kasvojani tarkkaan ja virnuili minulle ärsyttävästi.  Jäin hiljaa tuijottamaan tuon mystistä hymyä. Se oli jotenkin niin.. Komea. Upea. Hurmaava.  Kasvoni tuntui olevan tulessa ja huokaisin hiukan, pudistellen hiukan päätäni
palatakseni takaisin maan pinnalle.
"Vastaa kysymykseen..  Mitä helvettiä olet tehnyt minulle..?" Yritin pitää itseni vakavana, mutta Royn hymyn katselu ei auttanut ollenkaan asiaa. En voinut ajatella selvästi. Roy vain nauroi
minulle hiukan ja pudisteli päätään toruvana.
"En minä ole sinulle mitään tehnyt.." Tuo naureskeli ja haroi sitten hiuksiaan hiukan siistimmäksi. "Ehkä olen vain liian komea, että sinun pieni pääsi menee pyörälle." Hän jatkoi nauramistaan, selvästi tuo koetteli hermojani nyt pahemman kerran.
Mutristin suutani hiukan enemmän ja koetin perääntyä Roysta hiukan kauemmaksi, mutta tuo piti käsistäni tiukasti kiinni ja nousi ylös penkiltään. "Mitä sinä aiot.." Mutisin ja yritin saada
tuon irrottamaan minusta. Roy virnisti hiukan ja tiukensi hiukan otettaan käsissäni, kiertäen pöydän toiselta puolen lähelleni ja otti vyötäröltäni kiinni ja veti lähelleen.
"Tiedätkö Teräs.." Roy aloitti hiljaa hykerrellen ja kosketti varovasti punaista poskeani. Kosketus oli hento ja melkein huomaamaton, mutta silti lämmin ja tulinen. "..Olet todella suloinen kun punastut tuolla tavalla.."
Päässä alkoi humista, tuntui että jalat pettävät alta ja vajoan maan alle.
Miten yksin ihminen saa tuntemaan oloni tältä?
Huohotin hiukan ja huomaamattani painoin poskeani Royn kättä vasten ja suljin silmäni varovasti.

"Ed..? Ed oletko kunnossa..?" Roy kyseli hiljaa ja ravisteli minua hellästi. Avasin varovasti silmiäni ja henkäisin hiukan. Huomasin makaavani lattialla, Roy istumassa vierelläni ja pitämässä minusta huolta. "Oletko kunnossa..?" Tuo toisti hiljaa ja pyyhkäisi poskeani. "Pyörryit."
Mutisin hiljaa ja suljin silmiäni hetkeksi ja huokaisin. "Pyörryin..?" Huokaisin ja nostin käteni otsalleni ja pyyhkäisin sillä kasvojeni yli. Roy huokaisi hiukan ja kävi noutamassa kylmän lasillisen vettä ja tuli takaisin istumaan vierelleni.
"Tuntuuko paremmalta..? Että pystytkö nousemaan että saisit hiukan juotavaa.." Roy huolehti ja auttoi minut varovasti istumaan ja veti minut rintaansa vasten ja tarjosi lasia minulle. Huokaisin
hiukan ja otin lasin vastaan ja join siitä hiukan.
"Kiitos.." Huokaisin syvään ja suljin varovasti silmiäni taas. Roy tuntui niin mukavan lämpimältä tuossa vieressä, tässä oli turvallista olla. Roy hymähti hiukan ja heitti pienoisen hymyn ja antoi
minun juoda ihan rauhassa veteni loppuun. "Mitä oikein tapahtui..?" Kysyin hiljaa ja vilkaisin Royta sivusilmällä. Tuo huokaisi hiljaa ja hymähti.
"Sinä vain pyörryit.. En tiedä oikein mitä sinä ajattelit tai jotain, mutta sinä vain pyörryit. Onneksi et sentään kaatunut tai mitään." Tuo hymähti hiljaa ja hymyili sitten hiukan tyytyväisen
näköisenä. Hymyilin vain hiukan toiselle hiukan ja huokaan syvään.
"Niin kai.. Kiitos.." Sanon vain uudelleen ja koetan sitten nousta ylös maasta, mutta Roy kietoo käsiään ympärilleni hiukan enemmän.  Ynähdin hellästi ja painauduin tuota vasten varovasti, siinä oli niin mukavan lämmintä. "...Tässä on mukavan lämmintä eversti.." Sanoin ja hymyilin hiukan.

Taidan tietää mistä tämä kaikki johtuu. Miksi tunnen tältä hänen lähellään ja miksi näen unta hänestä.
En halua uskoa siihen, että asia olisi niin, mutta pakko kai se on.. olenkohan minä ihan sattumalta rakastunut häneen...?
En kyllä ymmärrä mikä hänessä vetää puoleen, hänhän on vain kamala laiskuri ja unikeko.. Mutta jokin hänessä minua vetää puoleensa ja saa minut hulluksi.
Ei se voi olla niin, se ei saa olla niin.

Roy hymähti minulle hiukan ja silitteli huomaamattomasti kylkeäni sormillaan. "Sehän on mukava kuulla Teräs.."  Tuo hymisi hiljaa ja hymyili minulle hiukan ja sipaisi poskeani jälleen.
Värähdin hiukan tuota ja hymyilin varovasti. Koetin ottaa kuitenkin rauhallisesti, en vieläkään tosin sulattaisi sitä, että olisin pihkassa everstiin, se menisi jo yli ymmärryksen.
"Mm.. Minun piti kysyä.." Huokaisin hiljaa ja käänsin katseeni Roysta poispäin. "Miksi hemmetissä kutsuit minut takaisin tänne..? Kyllä sinun pitäisi tietää että minulla on vähän muutakin
tekemistä.."
"Aa.. Niin se.." Tuo hymisi hiljaa ja hymyili leveämmin ja nousi ylös viereltäni. "Piti kysyä sinulta.. Kun tässä parin viikon päästä olisi tanssiaiset.." Tuo hymisi hiljaa ja tutki minua. Kylmät
väreet syöksyi sillä sekunnilla selkä piitäni pitkin, taisin arvata mitä tuo oikein ajoi takaa.  "Pari olisi pakollinen, en muuten pääse sinne." Roy jatkoi hymisten ja tutki minua.
"Voi hitto... Tarkoitatko että MINUN pitäisi tulla SINUN pariksesi sinne tanssiaisiin...?!! Eikö sinulla järki leikkaa tuon enempää?! HITTO ME MOLEMMAT OLEMME MIEHIÄ!!" Raivosin tuolle ja peräännyin hiukan kauemmas. Roy vain naurahti minulle ja pudisti huvittuneena päätään ja avasi lettini.
"Ei sinua tunnistaisi pojaksi, jos pitäisit hiuksesi auki." Tuo hymyili ivallisen oloisesti ja naureskeli enemmän. "Sitä paitsi minulla on sinulle jo pukukin valmiina. Haluatko nähdä sen?" Tuo vaihtoi puheenaihetta nopeasti ja käveli hiljaa kauemmas minusta kaapilleen. Murahdin vain ja tuijotin tuon perään hiljaisena, vai en minä näyttänyt pojalta jos pidin hiukseni auki tällä tavalla. Roy kaiveli kaapista esiin todella
kauniin näköisen mekon. Sen helma oli kerrosteltu kauniisti ja se sai mekon näyttämään muhkealta. Väriltään mekko oli kerman vaalea, ja sen mukana oli pitkät saman väriset hansikkaat.
"... No voi hitto..." Mutisin ja pudistin sitten päätäni. "Mikset pue Rizaa siihen? Se varmana olisi kivan näköinen hänen päällään.." Hymähdin hiljaa ja käänsin katseeni miehestä poispäin. Roy vain naurahti
ja käveli luokseni, nosti kätensä leukani alle ja nosti kasvojani hiukan ylemmäs.
"Hän oli jo lupautunut Havocin pariksi, enkä olisi muutenkaan halunnut pyytää häntä sinne kanssani." Tuo sanoi kuiskaamalla ja tutki tummilla silmillään minua. "Haluan sinut mukaani.." Roy jatkoi
hymyillen ja kumartui hiukan lähemmäs kasvojani, pystyin kuulemaan tuon hengityksen selvästi. Hengähdin hiukan ja suljin silmiäni puoliksi.
"Miksi..? Miksi juuri minä..?" Mumisin hiljaa ja huokaisin, jaloissa tuntui pahalta taas, toivottavasti Roy pitäisi kiinni etten kaatuisi. Tunsin miten Roy kumartui vielä hiukan lähemmäs ja hymyili lempeästi.
"Miksikö haluan sinut mukaani sinne..? Pitääkö kaikkeen olla pätevä syy Teräs?" Hän hykerteli hiljaa ja puhalsin kasvoihini pehmeästi. "Jos kerran pitää.. Sanotaanko näin että.. Rakkaudesta." Royn suu
vääntyi taas hymyyn ja tuo siirsi kättään poskelleni paremmin ja kietoi kättään vyötäröni ympärille tiukemmin. "Haluan sinut mukaani rakkaudesta, Teräs. Rakastan sinua."
Taas tuntui siltä että veri pakenisi päästä jalkoihin, kun alkoi huipata. Ei kukaan ollut koskaan sanonut noin minulle. " Hitto vie sinua.." Mutisin ja koetin pysyä tajuissani ja tarrasin paremmin Royn takkiin
 kiinni kun pelkäsin kaatuvani lattialle selälleni. Roy hymähti taas ja pudisteli päätään, ja ennen kuin huomasinkaan tuo oli painanut huulensa suulleni ja suuteli minua hellästi. Havahduin suudelmaan, aluksi
yritin pois toisen sylistä, se oli kuitenkin ensisuudelmani, enkä ollut muutenkaan uskonut siihen että menettäisin sen Roylle. Lopulta vain rentouduin siihen ja antauduin Royn armoille, kai luotin häneen edes
sen verran. Hän nosti lopulta huulensa huuliltani ja sain hengähtää ihan kunnolla, ja nostin katseeni Royn kasvoihin. "Hitto vie sinua.." Toistin ja huokaisin sitten syvään. "Kai minä sitten voin tulla sinne perhanan tanssiaisiin."