RoyEd -Sekoitat mun maailman ch.5

A/N: Viides ja viimeinen on tässä, olkaa hyvä D: Ihan haikee olo tulee, kun ajattelee, että tämäkin loppu jo D: olisi kyllä voinut kirjottaa enemmän, mutta sitten menee maku kun pitkittää liikaa D: Jospa se tämä olisi hyvä :3 Lukemaan -->
Hyvät joulut kaikille (tämän blogin lukijoille) :3
Kommenttia kaipaisin? :'D
_______________________________________________________________________________

Luku 5.

Kului useampi viikko eteenpäin, eikä Roy ollut vieläkään saanut minua ulos täältä. Syynä oli aina “Unohdin hanskani kotiin”. Minusta alkoi pikku hiljaa tuntua siltä ettei hänellä ollut aikomustakaan pelastaa minua täältä. Aloin menettämään toivoni parempaan huomiseen, nykyinen tilanne tuntui todellisemmalta kuin se, että Roy tulisi ja pelastaisi minut täältä.
Miksi helvetissä edes uskoin häntä, miksi luotin häneen koskaan niin paljoa, että annoin hänen ottaa minut ja pitää hyvänä. Tässä se nähdään. Olisi sama vain luovuttaa ja antautua miesten armoille täydellisesti, he saisivat tehdä mitä ikinä haluavat, en valittaisi, en puuttuisi siihen sanallakaan, olisin vain pelkkä runkkupussi heille.
Yö laskeutui hitaasti metsän ylle, luolakin pimeni ikävästi ja Envy sytytteli käytävälle soihdut, että he näkisivät jotain. Minusta tuntuu että miesten lukumäärä oli vain kasvanut jokaisella kerralla parilla henkilöllä, tai ehkä minä vain kuvittelin. He kaikki olivat yliluonnollisen kokoisia, melkein kuin Armstrong lauma olisi ympärilläni.
“Ja meillähän on erikoisvieras tällä kertaa~” Envy nauroi ivallisesti ja katosi hetkiseksi pimeyteen ja palasi raahaten mukanaan jotakuta. Hän heitti miesten keskelle tummahiuksisen miehen, joka koetti nousta polvilleen maasta.
“Pysyhän maassa ruipelo.” Envy naureskeli ja potkaisi miehen kumoon. Tuo ynähti ja könysi kyljelleen maahan ja käpertyi kerälle. Katsoi säälivänä miestä ja mutristin suutani hiljaa, mieleni teki mennä auttamaan tuota, jos vain pääsisin. Mies näytti pahoinpidellyltä ja heikolta. Jotain tuttua tuossa kuitenkin oli.
“Roy..?” Kysyin hiljaa ja nielaisin raskaasti, toivoin todella että se ei olisi Roy, me emme muuten pääsisi täältä pois mitenkään. Mies jämähti hetkeksi paikoilleen ja käänsi päätään minua kohti.
“Ed…” Tuo mutisi hiljaa takaisin. Se toden totta oli Roy. Minun kävi todella sääliksi häntä, riuhtaisin käsiäni voimakkaasti, viha antoi minulle lisää voimia riuhtoa ja tapella vastaan. Miehet ja Envy naureskelivat ivallisena vieressä ja osoittivat minua, jotkut Royta, nuo kävivät potkaisemassakin Royta ohimennen.
“Saatanan.. paskat..” Murisin vihaisena ja rimpuilin ja riuhdoin käsiäni, kunnes sain automail käteni vapaaksi ja mursin sillä vasenta kättäni pitelevän ketjun ja nousin istumaan. En välittänyt siitä olinko ilman vaatteita vai en, minä vain nousin ja riuhdoin itseni irti kahleista kokonaan ja alkemisoin automailistani terän ja nousin sen kanssa uhkaavana ylös. Osa miehistä perääntyi hiukan, osa valmistautui hyökkäämään ja tappelemaan vastaan, mikäli syöksyisin heitä kohti. Enemmän minua huoletti Roy, missä kunnossa tuo olisi ja pystyisikö tuo juoksemaan. Envy kiristi hampaitaan kivensä päältä ja seurasi hiljaa tilannetta, mihin suuntaan se kehkeytyisi. Vilkuilin miehiä ja Envyä vuoron perään, häviäisin varmasti jos aloittaisin tappelun heidän kanssaan. En halunnut ottaa riskejä, ihan vain Royn tähden. Jos saisin hätisteltyä heitä kauemmas Roysta, niin saattaisin saada meidät molemmat elossa pois täältä.
Kävelin hiljaa lähemmäs miehiä terän kanssa ja huidoin puoliympyrän muotoista aluetta ilmaan, että saisin hätistelyä miehet kauemmas. Se jopa toimi, loputkin heistä perääntyivät kauemmaksi Roysta ja pääsin Royn vierelle. Hän veti minut heti vierelleen ja halasi minua tiukasti.
“Jatka sitten kun ollaan turvassa…” Mumisin Roylle ja silitin tuon selkää hellästi. Roy nyökkäsi hiukan ja huokaisin syvään ja päästi irti. Envy loikkasi alas kiveltä ja virnuili hiukan meille.
“Meinaako pätkä ja tulialkemisti lähteä livohkaan…?” Tuo naureskeli ja asteli lähemmäs meitä. Puristin Royta hiljaa lähemmäs itseäni ja vilkuilin miehiä ympärillämme. Me emme vastanneet tuolle mitään ja päästin Roysta sitten irti varovasti, että saisin lyötyä käteni yhteen. Envy naureskeli  enemmän ja yhtäkkiä tuo vain syöksyi meitä kohti, en ehtinyt ennakoimaan siihen mitenkään.
Makasin maassa, hiukan kauempana Roysta, Envy minun ylläni. Vatsaani koski ja yritin nousta ylemmäs, nähdäkseni oliko Roy kunnossa. Tuo tuijotti minua paikoiltaan kauhistuneena ja pudisti päätään hiukan.
“Pysy makuullasi.. Kiltti..” Tuo sanoi hiljaa ja nyyhkäisi. Miksi minun pitäisi pysyä makuullani.
Sylkäisin verta suustani valtoimenaan rinnuksilleni ja käänsin katseeni Envyyn, tuon ivalliseen hymyyn. Katseeni harhaili tuon kasvoilta alemmas tuon olkapäähän ja siitä käsivartta myöten vatsaani kohti. Envyn käsi katosi lopulta vatsani sisään ja olin veren peitossa.
“Harmillista, kun piti tappaa sinut..” Tuo naureskeli ja veti kätensä vatsastani pois ja räpsäytti veret käsiltään pois. Lyyhistyin takaisin makuulleen ja aloin tärisemään. Kuolisin ihan pian. En halunnut sitä, en ollut vielä valmis siihen, hemmetti vieköön. Envy käveli kauemmas, kuten kaikki muutkin miehet, jäin Royn kanssa lopulta kaivokseen, tekemään kuolemaa. Kylmyyteen, ilman vaatteita.

“Älä kuole Ed.” Roy sanoi ja tuli nopeasti vierelleni ja tarttui käteeni kiinni ja puristi sitä tiukasti omassa kädessään. “Älä kuole, älä jätä minua yksin..”
Yskäisin ja yökkäsin hiukan lisää verta rinnuksilleni ja koetin kääntyä kyljelleni, etten tukehtuisi vereen mitä oksennan. “Anteeksi Roy..” Mumisin toiselle hiljaa ja vilkaisin toista. Roy pudisti päätään vakavana ja nosti minut käsivarsilleen. Siinä oli hyvä olla, pitkästä aikaa. Turvallinen ja lämmin.
“Minä vien sinut pois täältä, kunhan pysyt tajuissasi.” Tuo sanoin pehmeästi ja piti minut itseään vasten tiukasti ja lähti sitten nopeasti pois luolasta, välittämättä omista vammoistaan yhtään. Katsoi tuota hiljaa puoliavoimin silmin, kaikkialle koski ja tuntui siltä että en jaksaisi pysyä hereillä enää kauhean kauaa.
“Roy.. En minä jaksa olla hereillä kauaa…” Mumisin toiselle hiljaa ja painoin päätäni toista vasten hellästi. “Kaikkialle koskee..”
“Koita jaksaa Ed kulta..” Tuo sanoi pehmeästi ja paransi otettaan ympärilläni. Tuon jalka tuntui pettävän alta välillä ja tuo meinasi kompuroida useamman kerran nurin. “Kohta ollaan sairaalalla, et saa luovuttaa nyt Ed.. Enää vähän matkaa, pian pääset hoitoon rakas.” Tuo puheli minulle pehmeästi ja koetti pitää minut rauhallisena. Tavallaan se rauhoitti, minun oli parempi olla, kun tuo puheli minulle koko ajan jotain.
Mutta se ei poistanut sitä tosiasiaa, että menettäisin pian tajuni, ehkä ikiajoiksi, enkä näkisi Royta enää ikinä, en näkisi ketään enää koskaan. Kaikki tämä katoaisi ja kultautuisi jokaisen muistoihin omanlaisinaan. Painoin päätäni väsyneenä toista vasten ja huokaisin syvään. En jaksa, en enää. Roy  vilkaisi minua kohti ja pudisti päätään huolissaan. Tuon huulet liikkuivat, kuin hän olisi puhunut minulle jotain, mutta ääntä ei kuulunut. Tuntui kevyeltä, tuntui tavallaan hyvältä. Kaikki tuntemani kipu laantui laantumistaan, lopulta sitä ei tuntunut enää ollenkaan. Kaikki ympärilläni ollut sumeni ja katosi lopulta kokonaan savuna ilmaan.

Heräsin paljon myöhemmin valkeasta huoneesta. Olin saanut vaatteetkin päälleni ja vatsalleni oli tehty jotain. En voinut liikkua kunnolla, minua väsytti kamalasti. Sivusilmällä huomasin Royn vierelläni, tuo oli nukahtanut siihen. Minun kävi edelleen sääliksi tuota, ehkä olisi ollut parempi että olisin kuollut verenhukkaan. Toisaalta, oli tämä tässä makaaminenkin mukavaa. Saisin pitää pikkuisen lomaa, harmillista kyllä, en saisi palautettua Alin ruumista vielä vaikka olinkin luvannut niin. Mikä parasta, saisin olla Royn lähellä vaikka kuinka kauan. Ei tarvitsisi väkisin irrottautua hänen luotaan ja kaivata häntä, saisin pysyä täällä hänen luonaan vielä kuukauden tai pari. Tietääköhän Al että olen sairaalassa tällä hetkellä.. Tuskinpa vain, kuka hänelle olisi kertonut tästä, ei Roy ainakaan, hänhän on ollut kanssani koko ajan. Kunhan Roy nyt heräisi tuosta, käskisin hänen soittaa Al tänne, hän on varmana huolesta sekaisin.
Nukahdin uudelleen pariksi tunniksi, seuraavan kerran heräsin siihen kun joku kosketti otsaani hellästi.  Siristin silmiäni ja hymyilin hiukan kun näin Royn silittelemässä otsaani.
“Onneksi ehdin ajoissa..” Tuo hymyili hellästi ja jatkoi otsani silittelyä. “Olin menettää sinut.” Royn ilme synkkeni hiukan ja tuo huokaisi syvään. Mutisin hiljaa ja katselin Royta hetkisen aikaa surkeana ennen kuin käänsin katseeni poispäin toisesta.
“Anteeksi kaikki vaiva..” Huokaisin syvään ja hymyilin hiukan. “Ja kiitos, kun tulit etsimään..”
Roy hymähti pehmeästi ja kumartui suukottamaan poskeani. “Älä turhaan kiittele. Envy minut sinne johdatteli oikeastaan.” Tuo sanoi hiljaa ja huokaa pehmeästi. “Hän tosin esiintyi sinuna. Yllätys.” Roy hymyili hiukan ja katseli minua sitten lempeästi. “Tärkeintä on, että sain sinut elävänä tänne, ja saan pidettyä sinut elossa vielä pitkään.”
Hymisin tuolle pehmeästi ja suljin silmäni hiljaa kiinni. “Kävithän sinä siinä parina kertana, mutta sinulla oli aina hanskat kotona…” Huokaisin hiljaa ja avasin silmäni hitaasti katsoakseni Royta. Tuo katsoi minua hetkisen aikaa hiljaa ja pudisti sitten päätään.
“En ole.. Kävin tämän ensimmäisen kerran ja jouduin siihen yllätyshyökkäykseen..” Roy mumisi hiljaa ja huokaisi syvään. Pala nousi kurkkuun ja minun oli vaikea hengittää. Kuka hemmetti se sitten oli, joka oli työntynyt minuun niin.. pehmeästi ja hellästi ja oli niin hellävarainen. Ei se voinut olla Envy, ei mitenkään. Hänhän olisi ollut vain väkivaltainen pikku paska.
…Mutta ei kukaan muu kyennyt muuttamaan muotoaan joksikin toiseksi. Eikä Roylla ollut kaksoisveljeä. Inho värisytti selkäpiitäni aina niskaani asti ja nosti ihoni kananlihalle.
“Onko kaikki kunnossa..?” Roy kysyi hiljaa ja huokaisi pehmeästi. Tuo tutki silmiäni tarkasti, tutkien, ikään kuin yrittäisi ottaa ajatuksistani selvää. Vilkaisin tuota nopeasti ja nyökkäsin pehmeästi.
“On.. Mietin vain.” Huokaisin pehmeästi ja painoin päätäni toista vasten hiukan. “Tärkeintä on että olet siinä, ja minä olen tässä, ja että me olemme yhdessä.” Sanoin pehmeästi ja huokaisin hiukan. Roy hymyili hellästi ja kietoi kätensä ympärilleni hellästi ja piti minut mahdollisimman lähellä itseään.
“Mietin ihan samaa.” Tuo hymisi pehmeästi ja suukotti ohimoani hellästi. “Rakastan sinua Edward.” Tuo hymyili pehmeästi ja suukotti minua uudelleen.
Naurahdin pehmeästi tuolle ja käännyin suukottamaan tuota takaisin. “Mm.. Sekoitat maailmani hupsu.. Minäkin rakastan sinua.”

RoyEd -Sekoitat mun maailman ch.4

A/N: Neljännestä luvusta tuli tönkkö ensimmäisellä kerralla, kun pidin kirjoittamiseen parin kuukauden tauon, enkä etes tiiä miksi. No kuitenkin, mie korjasin sitä edes hiukan ja koetin saada siitä paremman, toivottavasti se on sitä. Viidennen julkaisen vasta sitten kun mie jaksan BD
____________________________________________________________________________
Luku 4.

Kun heräsin, en nähnyt mitään muuta kuin pimeää. En tiennyt missä olin, olinko Royn kanssa vai yksin. Kipu tuntui vain yltyvän takaraivossani ennestään, kun yritin kääntää päätäni toiselle puolelle.
“Ai hitto..” Mutisin hiljaa ja yritin nostaa käteni kasvoilleni, mutta se ei vain noussut. Olinko halvautunut tai jotain? Riuhdoin kättäni enemmän ja enemmän ja yritin ottaa selvää, olinko halvautunut vai en. Kilahdus paljasti, että käteni olivat kiedottu rautaketjuihin kiinni ja ilmeisesti sidottu vielä petiin, jossa makasin. Minua pelotti. Tosissaan minua pelotti, halusin tietää missä olin ja miksi, mitä minulle tehtäisiin ja jäisinkö edes eloon.
“Onko täällä ketään?!” Huusin ja yritin selvittää olisiko tuolla minun lisäkseni ketään. Kuului kolahdus ja useita askeleita.
“Heräsitkin jo teräspätkä.” Ivallinen ääni sanoi ja naureskeli siihen päälle vielä. Envy. Ei epäillystäkään. “Luulin lyöneeni sinua liian kovasti siellä pippaloissa, ajattelin että vahingossa tapoin sinut tai jotain, olethan sinä kuitenkin noin pikkuinen.”
Murisin ja kiristelin hampaitani kunnolla yhteen, aloin riuhtomaan itseäni enemmän ja enemmän, että pääsisin Envyn kimppuun. Tuon puhetyyli alkoi ottamaan nuppiin, halusin päästä tuosta typerästä palmusta eroon niin pian kuin mahdollista. “Pidä turpasi kiinni…” Murisin uhkaavasti ja riuhtaisin itseäni vihoissani.
Envy repesi vain makeampaan nauruun ja sylki päälleni. “Kuules pätkä, sinulla ei taida olla niin paljoa valtaa käskeä MINUA olemaan hiljaa.” Tuo nauraa ja pudistelee huvittuneena päätään. “Sinuna miettisin ensin, missä asemassa olen, ja mitä oikein huutelen.” Tuo hykerteli ja löi minua vatsaan nyrkillään. Yskäisin kunnolla, tuntui että kaikki ilma pakeni keuhkoistani, se sai minut haukkomaan happea ja hiljenemään.
“…. khh…” Huohotin hiljaa ja siristelin silmiäni tuskissani, en jaksanut pysyä enää hereillä ollenkaan, vaivuin taas pimeyteen.

En tiedä kuinka kauan tällä kertaa olin tajuttomana.
Vatsaan koski ja oli kylmä, jäätävän kylmä.
Avattuani silmät, huomasin ettei minulla ollut enää sitä Royn antamaan mekkoa päälläni, vaan juuri ja juuri intiimialueen peittävä pyyhe.
“Mitä hittoa..” Mutisin hiljaa ja vein polveni yhteen, miten nyt pystyin.
“Kas, heräsitkin.” Envy hykerteli ja näin tuon tulevan lähemmäs. “Ajattelin taas että tapoin sinut.”
Tällä kertaa päätin olla vain hiljaa ja irvistin tuolle vihaisesti, puristin käteni tiukkaan nyrkkiin ja riuhtaisin kättäni irti kahleista, ilman tulosta.
“Mitä sinä nyt oikein aiot..?” Murisin hampaat irvessä, Envyn ottaen poskistani kiinni. Kiristin hampaitani ennestään ja sylkäisin Envyn kasvoille, tuon sähähtäen vihaisesti.
“Sinä saastainen..” Tuo murahti ja löi minua kasvoihin tällä kertaa. “Millä perkeleen oikeudella kuvittelet sylkeväsi minun päälleni?” Tuo nauraa hiukan ja pyyhkii kasvojaan sitten, esittäen kovastikin rauhallista. En vastannut tuolle mitään ja yritin katsoa muualle, avasin suuni hiukan että vastaisin, mutta sain uudelleen nyrkistä. Suljin silmäni tiukasti kun tuo löi ja murahdin hiukan.
Kun avasin silmäni, näin ympärilläni täysin tuntemattomia ihmisiä. Kenelläkään heistä ei ollut housuja, ja he kaikki hellittelivät omia vehkeitään, tullen uhkaavasti kohti. Heitä oli yli kymmenen, ehkä jopa kaksikymmentä, en pystynyt laskemaan heitä kaikkia, heitä oli aivan liikaa.
Envy nauroi ivallisesti taustalla ja kiipesi ison kiven päälle istumaan ja jäi seuraamaan tapahtumaa tyytyväisenä varjoista.
“Nauti nyt saamastasi huomiosta teräspätkä, aiomme murtaa pienen mielesi~”

Ensimmäinen miehistä kävi kimppuuni ja levitti jalkani niin levälleen kun vain sai ja tutki minua tarkasti. Älähdin tuskaisesti miehelle ja yritin hiukan kauemmas, tiesin mitä tuo halusi. En halunnut sitä. En nyt, en tuolta mieheltä, halusin vain Royta.
Tuo tunki likaista sormeaan sisälleni kovakouraisesti ja liikutteli sitä siellä kovasti, lisäten pari muutakin sormea sisälleni. Kiemurtelin tuskastuneena kauemmas ilman tulosta ja päästin tuskastuneen voihkaisun ilmoille. Mies vain nauroi räkäisesti ja veti sormensa ulos. “Pojastahan lähtee mukava ääni.” Mies hykersi ja kosketteli vartaloani sormillaan.
Murahdin vihaisesti ja rimpuilin hiukan kovemmin, koetin purra miestä vaikka tiesin että en yltäisi tuohon ollenkaan.  “Lopeta..!” Älähdin ja suljin silmäni tiukasti kiinni. Mies jatkoi nauramistaan ivallisesti ja levitti ennestään jalkojani, ennen kuin tunsin tuon työntyvän sisälleni.
Silmäni rävähtivät salamana auki, ja aloin tappelemaan tuota vastaan enemmän ja enemmän, että pääsisin kauemmas miehestä ja tuon likaisista käsistä. Mutta ihan turhaan, mies sai lantiostani kiinni ja veti minua lähemmäs itseään, nauraen ivalliseen sävyyn, jatkaen vain liikkumistaan minussa kovemmin ja kovemmin.
Useamman minuutin päästä mies oli lauennut sisääni, niin kuin minäkin, hänen tilalleen tuli toinen, ei niin kamalan isokokoinen, mutta sitäkin lihaksikkaampi mies, joka työntyi sisääni mitään sanomatta ja liikkui minussa kuin mielipuoli.

Olin varma, että tämän kokemuksen jälkeen en haluaisi harrastaa seksiä tippaakaan, en missään, en kenenkään kanssa, sekö heillä oli vain tavoitteena?

Joka tapauksessa.
He olivat vuoronperään tulleet sisälleni, leikkineet kukin omalla tavallaan, ja aloittivat kierroksen alusta. Aina uudelleen ja uudelleen, kerta toisensa jälkeen.
Pian en jaksanut enää tehdä mitään, olin vain veltto, voimaton räsynukke miesten käsittelyssä. Tuntemattomien ihmisten seksilelu, seksiorja, yhden yön viihdyke. Olin seonnut laskuissa jo ensimmäisen kahdenkymmenen kohdalla, en ollut enää varma oliko sen kolmaskymmenes vai neljäskymmenes kerta, oli miten oli, he nauttivat siitä toden teolla ja jatkoivat niin pitkään kun vain kykenivät. Tuntui kuin kuluisin loppuun. Elämän haluni oli lähes mennyttä, enkä ole ollut tuolla kuin yhden yön. Halusin jo kuolla.
Kaipasin Royta, mietin, missä hän olisi nyt, mitä hän tekisi. Olisiko hän turvassa jossakin, tulisikohan koskaan minua etsimään, ja pelastaisi Envyltä ja veisi kotiin turvaan? Pääsisinköhän koskaan kotiin hänen vierelleen lepäämään?
Luulen, että hän ei tule löytämään minua täältä koskaan. Ei ikinä. Silti elättelin toiveita siitä, että hän joku päivä löytäisi minut ja veisi kotiin, vaikka en olisikaan järjissäni. Tärkeintä olisi se, että pääsisin kotiin ja hänen kainaloonsa.

Viimein kun miehet lopettivat ja lähtivät pois luotani, huomasin jo aamun sarastavan. Auringon valo sattui silmiini, kun se väkisin työntyi katossa olevista rei’istä sisään.
“Varmaan kannattaa nukkua jonkun verran, Teräspätkä.” Envy hymisi ja tuli vierelleni varjoista. “Päivä on jo pitkällä, ja illaksi sinulle on hommaa.” Tuo jatkoi hymyillen ivallisesti, aivan kuin tuo olisi tarkoittanut jotain. Selkäpiitäni karmi, en halua tietää mitä illalla tapahtuisi.
Oli siis päiväkö? Envyhän nappasi minut juhlista yöllä, varmaan jälkeen kahdentoista ja päädyin tänne, näiden miesten raiskattavaksi. He siis leikkivät minulla koko yön, hyvä jumala.

Sain unen päästä kiinni yllättävän nopeasti, yöllinen touhuilu näemmä vie kamalasti voimia. Ilman vaatteita siinä oli melkoisen kylmä makoilla, minkäs teet kun et saa vaatteita. Heräsin siihen, kun tunsin hennon puhalluksen kasvoillani. Avasin silmiäni hiljaa, ehkä jopa hiukan kärttyisenä ja mutristin suutani vihaisena. Jos se olisi Envy, purisin sitä nenään niin kovaa kun vain kykenisin.
“Heräsitkin..” Pehmeä ääni sanoi hellästi, aivan kasvojeni lähellä. Siristin silmiäni hiukan enemmän ja erotan Royn edessäni. Tunnistin hänet jo äänestä, se oli niin omaperäinen ja ihana.
“Roy..!” Henkäisin hiljaa ja koitin saada käsiäni Royn ympärille, mutta ketjut estivät aikeeni. Tuo naurahti lempeästi ja suikkasi suukon pehmeästi poskelleni.
“Minäpä minä, löysin sinut viimeinkin.” Tuo hymyili hiukan ja hellitteli poskeani kädellään. “Pelkäsin että en löytäisi sinua ikinä.”
Tuntui siltä että alkaisin itkemään ihan minä hetkenä hyvänsä, olin odottanut koko sen ajan Royn tuloa, että hän saisi minut pois täältä viimeinkin ja veisi turvaan.
“Odotin sinua niin.. Auta minut pois.” Mumisin hiljaa ja nyyhkytin hiukan, ja jatkoin riuhtomistani edelleen. Tuntui niin avuttomalta kun en päässyt irti.
“Olen pahoillani. Unohdin hanskani kotiin, eikä minulla ole avainta, että saisin avatuksi kahleesi.” Tuo pahoitteli ja mutristi suutaan pahoittelevan näköisenä. Se sai huokaamaan syvään, halusin pois täältä niin pian kuin mahdollista. Roy asetti itsensä jalkojeni väliin ja hymyili hiukan enemmän.
“Anna minä autan sinua unohtamaan kaiken, olet varmana kokenut kovia.” Tuo sanoi hiljaa ja silitti poskeani hellästi sormillaan, ja avasi omat housunsa, tiputtaen ne sitten lattialle. Mutristin hiukan suutani ja nyökkäsin tuolle varovasti, minua ehkä hiukan epäilytti tämä.
“Liikaakin.. Haluan pois täältä Roy..” Mumisin hiljaa toiselle ja puristin käsiäni nyrkkiin ja katselin anelevana Royta.
“Tiedän sen Ed, tiedän, autan sinut kyllä ulos täältä mahdollisimman nopeasti, yritän vain ensin saada haltuuni avaimen, että saisin sinut vapaaksi täältä.” Roy vakuutteli hiljaa ja työntyi sisälleni hiljaa. Voihkaisin toiselle hiljaa ja puristin käsiäni nyrkkiin hiukan enemmän ja suljin silmäni pehmeästi kiinni.
Hän alkoi liikkumaan minussa pehmeästi, hellitellen kädellään kylkeäni. Se sai minut tuntemaan rauhallisuutta, minun oli hyvä olla, kun tiesin jonkun tärkeän olevan lähelläni. Hän jatkoi liikkumistaan hiukan kovemmin, alkaen suukottelemaan kaulaani kiihkeänä. Hän sai minut voihkimaan enemmän, halusin häntä liikaa, halusin että hän olisi lähelläni koko ajan, halusin että hän ei lopettaisi tätä koskaan.
Lopulta hän laukesi sisälleni, ja painautui minua vasten enemmän. Mumisin toiselle hiljaa ja suljin silmäni, ja jäin huohottamaan paikoilleni.
Kuulin askeleita, joku oli tulossa meitä kohti.
“Roy.. Sinun on mentävä..” Mumisin hädissäni ja katselin ympärilleni, Royn kääntyen hiljaa katsomaan taakseen ja  nyökkäsi.
“Tiedän.. Anteeksi, tulen hakemaan sinut pian pois.” Roy vakuutteli hiljaa ja suukotti huuliani ennen kuin veti housunsa jalkoihinsa ja lähti nopeasti pois luotani.
Envy tuli pian sisään ja tuo hymyili minulle tyytyväisen näköisenä, naurahtaen hiukan.
“Odotan innolla tulevia viikkoja kanssasi Teräspätkä, olemme keksineet sinulle kaikkea mukavaa.” Tuo vakuutteli tyytyväisen näköisenä ja nyökkäili innoissaan, samalla nuolaisten huuliaan pitkään. Olin siis palannut takaisin arkeen, tulevaan arkeeni Envyn, ja kaikkien niiden miesten seksiorjana.

RoyEd Sekoitat Mun Maailman ch.3

A/N: ja kolmas luku. huh. Lukemisen iloa, öh?
Varoituksena (jos nyt muistan oikein) tässä luvussa oli hiuksen seksiä~ B3
______________________________________________________________________
Luku 3.

Oli kulunut se pari viikkoa ja oli aika valmistautua Royn mainitsemiin tanssiaisiin. Olin koko tuon kaksi viikkoa ollut melko tiiviisti hänen kanssaan, aina silloin kun vain voin, Alin takia en voi olla kovinkaan
kauaa, en halua että Al saisi vihiä hommistani, olisihan se ehkä pienoinen järkytys.
Olin mennyt Royn luo valmistautumaan, Alille olin sanonut meneväni vain töihin, toivottavasti se pitäisi Alin kaukana täältä.
Istuin hiljaa Royn makuuhuoneessa ja odotin että Roy palaisi suihkusta pois, että pääsisin itse sinne pesulle. Sängylle olin nostanut oman pukuni, sekä Royn tumman puvun. Yöpöydällä odotti feikkikorvikset sekä hiukan jotain meikkejä naamiointia varten, toivottavasti en näytä täydelliseltä pelleltä nuiden kanssa, muuten eversti saa tuntea vihani persekarvoissaan.
Roy valui pikku hiljaa takaisin makuuhuoneeseen ja kuivaili itseään toisella pyyhkeellä kun toisen tuo oli kietonut lantiolleen. Tuo oli vain niin uskomattoman komea, jäin tuijottamaan tuon vartaloa hymyillen
hiukan ja huokaisin sitten syvään, mikä sai Royn huomion kiinnittymään minuun.  "Sinun vuorosi." Tuo hymyili ja nyökkäsi hellästi minulle ja heitti kaapista minullekin pari pyyhettä. Nappasin pyyhkeet kiinni ja hymähdin hiukan ja hiippailin sitten suihkun puolelle. Tuo oli varannut minulle jonkun erilaisen pesuaineen, pitihän sen olla naisellisen tuoksuinen, nyt kun naista piti esittää. En tiedä minkä hajuinen se oikein oli, mutta se toi mieleen äidin.  Pesin itseni sillä huolellisesti ja aloin kuivailemaan itseäni pesun jälkeen kunnolla ja kiedoin pyyhkeen ympärilleni ennen kuin lähdin Royn huoneeseen takaisin. Siellä
Roy vielä istui pyyhe päällään ja odotti.
"Mitä sinä siinä vielä kökötät.." Hymähdin toiselle hiljaa ja kuivailin hiuksiani pyyhkeeseen rauhallisena. Roy hymyili hiukan ja tutkaili minua.
"Tule vierelleni." Roy hymisi hiljaa ja taputteli vierelleen kädellään. Tuon ehdotus hiukan epäilytti, mutta kävelin kuitenkin Royn vierelle ja istuin tuon vierelle ja jäin tutkimaan toisen kasvoja. Minua kiinnosti
mitä tuo nyt oli oikein keksinyt. Tuo nosti hellästi kätensä poskelleni ja silitteli sitä hiukan, vieden sormiaan hellästi poskeani myöten kaulalleni ja rintakehälleni. Värisin hiukan ja suljin silmiäni  varovasti kiinni, toisen kosketus tuntui niin kivalta ihollani.
"Mitä oikein suunnittelet..? *Kysyn toiselta hiljaa hymyillen ja siristän silmiäni nähdäkseni Royn kasvot. Mies tutki hymyillen minua ja laski päänsä olkaani vasten, suukottaen sitä hellästi ja suukotteli tiensä  poskelleni asti.
"Mm.. Vähän kaikkea?" Tuo naureskeli korvaani vasten ja suukotti minua uudelleen. Naurahdin hiukan ja pudistin huvittuneena päätäni ja nostin hellästi käteni Royn niskan taakse.
"Vai vähän kaikkea..?" Mumisin miehelle nauttivasti ja suljin taas silmäni. "Se kuulostaa.. kivalta."  Hymisin tyytyväisen oloisesti Roylle ja hellittelin tuon niskaa sormillani. Roy hymyilee hellästi ja kaataa
minut alleen koko painollaan, suukotellen kaulaani kiihkeästi samalla kun riisui pyyhkeeni ympäriltäni. Ynisin hellästi toiselle ja suljin silmäni tiukemmin ja kiedoin käteni toisen niskan taakse että saisin pidettyä tuon lähelläni. "Mh.. Roy.. Tuntuu hyvältä..."
"Hyvä.. En haluaisi että se tuntuisi pahalta.." Roy hymyili hellästi ja nuoleskeli kaulaani aina solisluulta leualleni asti samalla kun hellitteli vatsaani sormillaan. Tuon kosketus tuntui niin hyvältä, ehkä jopa helpottavalta, Roy ei ollut kovakourainen tai mitään, vaan melko rauhallisen oloinen. Onneksi.

Pian olin itsekin riisunut tuolta pyyhkeen pois ja hellittelin toisen vatsaa ja selkää nauttivana. Royn kanssa oli niin hyvä olla tuossa, vierekkäin ja kerrankin näin intiimisti. Roy jatkoi suukotteluaan tyytyväisenä ja kosketteli minua mihin ikinä ylsikään, se sai minut aina välillä värähtämään hiukan.
“Tekikö pahaa?” Tuo kysyi joka kerta kun hiukankaan värähdin, olihan se kiva että hän huolehti kerrankin, eikä ollut se sama, pisteliäs Roy.
“Ei. Olenhan sanonut jo pari kertaa, että ei sinun tarvitse huolehtia jokaisesta pikku värähdyksestä.” Nauroin toiselle hellästi ja pudistin hiukan päätäni. “Olet tosi suloinen kun huolehdit noin paljon.”
Roy vain tuhahti hiukan ja suukotti kaulaani uudelleen. “Totta kai minä huolehdin.” Tuo hymisi tyytyväisenä. En olisi koskaan uskonut kuulevani tuota Royn suusta. Se kuulosti melkein kirosanalta.
“Vai niin..” Hymisin toiselle hiljaa takaisin ja silittelin tuon poskea hellästi ennen kuin vedin tuon varovasti suudelmaan. Roy hymyili suudelmaan ja veti minut paljon lähemmäs itseään, syvensi suudelmaa tuliseksi kielariksi ja hellitteli kehoani sieltä minne ikinä ylsikään käsillään. Ynisin tuolle hiljaa ja puristin lähemmäs itseäni, tunsin miten Royn käsi vaelteli kyljeltäni lantiolleni ja yhä alemmas, kunnes tunsin sen etupuolellani.
“Ah..” Voihkaisin toiselle tahtomattani, se tuntui kamalan nololta pitää tuollaista ääntä, mutta en vain voinut itselleni mitään, kun toisen kosketus sai minut tuntemaan tältä. Roy painautui enemmän minua vasten ja alkoi puristelemaan hellästi minua, mikä sai minut voihkimaan toiselle paljon enemmän. Rutistin tuota lähemmäs itseäni, ihan kuin hakisin turvaa tuosta.  “Ah Roy.. Tuntuu hyvältä..”
“Se on hyvä kuulla Teräs..” Tuo kuiskasi hunajaisella äänellä korvani juuressa ja jatkoi hellimistäni hiukan nopeammin ja nousi hiukan ylemmäs, asettuen päälleni. “En halua satuttaa sinua.”
“Minulla on nimikin… Ah..” Voihkaisin hiljaa ja suljin silmiäni varovasti. Roy vain naurahti ja painoi päänsä olkaani vasten ja suukotteli sitä.
“Tiedän..” Tuo naureskeli ja nuolaisi kaulaani. “Haluan nyt vain kutsua sinua Teräkseksi.. Jos se ei haittaa.”  Roy jatkoi hiljaa ja suukotti poskeani hellästi. Sain pudistettua hiukan päätäni ja voihkaisin uudelleen.
“Ei se kai haittaa eversti..” Ynisin nauttivana ja suljin silmäni hitaasti. Roy nyökytteli kaulaani vasten ja nosti minua hiukan paremmin siihen ja levitti jalkojani hivenen. Avasin silmäni äkkiä ja jäin tuijottamaan Royta kun tuo levitti jalkojani ja painautui lähemmäs.
“Älä pelkää..” Tuo sanoi hiljaa ja hymyili varovasti, suudellen minua hellästi huulille. “En satuta sinua.. Lupaan sen.” Mies hymyili edelleen ja suuteli minua uudelleen, tällä kertaa hiukan syvemmin ja tunsin miten tuo alkoi työntymään sisälleni. Ynisin suudelmaan enemmän ja enemmän, puristaen toista lähelleni, se tuntui monella tapaa jännältä, tavallaan minusta tuntui siltä, että halkeaisin kahteen osaan.
“Ah Roy…” Voihkaisin hiukan kovemmin ja kiristin otettani toisen ympärillä.  Roy hymyili rauhallisesti ja suuteli minua syvään, alkaen pehmeästi liikkumaan minua vasten.
Se tuntui niin.. yllättävän hyvältä. Voihkin toiselle hiukan enemmän, paransin otettani tuon ympärille ennestään ja aloin liikkumaan toista vasten hellästi, Royn vain kiristäen vauhtiaan ennestään.
Nautin toisen seurasta vielä enemmän ja sain jopa kiedottua jalkani tuon ympärille että Royn olisi helpompi olla siinä. Tuo jatkoi liikkumistaan vielä hetkisen aikaa sisälläni, ennen kuin alkoi hidastamaan vauhtiaan ja tunsin toisen laukeavan sisälleni. Voihkaisin kovemmin toiselle ja laukesi väliimme, samalla puristaen toista tiukemmin itseäni vasten ja jäin hokemaan toisen nimeä kaipaavana. Tuo huohotti hiljaa korvaani vasten ja painautui lähelleni, vetäytyen ulos minusta.

Hetkisen aikaa levättyämme aloimme molemmat valmistautumaan tanssiaisia varten. Olin saanut vedettyä vaatteet päälleni ja hiukset edes jotenkin siedettävästi, ennen kuin katseeni osui kaulallani oleviin tummiin läiskiin.
“Roy..” Mutisin ja tutkin itseäni peilistä, samalla tökkien sormillani tummia kohtia. “Imitkö sinä nämä..?
Roy hiippaili luokseni ja asenteli solmiota kaulaansa, naurahtaen hiukan ja hymyili sitten leveästi. “Niin minä taisin.”  Tuo naureskeli tyytyväisen oloisena. Läimäisin tuota olkapäähän nyrkilläni ja tuhahdin vihaisesti.
“Millä hitolla minä sen perhana peitän?!” Tuhisin ja tuijotin Royta hiljaisena.  Roy vain naurahti minulle ja sipaisi kaulaani.
“Onhan tuossa tuota meikkiä..” Tuo hymisi hiljaa ja tyrkytti pakkeli purkkia minulle.  “Peitä sillä, ei se varmana näy niin kauhean pahasti sieltä.” Roy hymisi huolettomasti ja silitteli poskeani.
‘Varmaan’ oli todella lohduttavaa. ‘Varmaan’ sitä ei kukaan näkisi tanssiaisissa. ‘Varmaan’ se näkyy sitten kun palaan arkeen, ja Al huomaa sen ja saa selville kaiken mitä olen touhunnut nämä pari viikkoa.
“Varmaan.” Huokaisin lopulta Roylle ja otin pakkeli purkin käsiini ja taputtelin sitä mustelmalle tasaisesti, että se peittäisi sen kokonaan. Pakkohan se oli myöntää, että mustelma kuulsi kuitenkin pakkeli kerroksenkin alta, mutta ei kuitenkaan niin pahasti. Voisinhan tietysti sanoa, että Roy kävi hiukan kuumana, varsinkin uuden “naisen” kanssa. Senhän nyt jokainen uskoo, ja varmana tietääkin.

Vielä hetkisen valmistelun jälkeen olimme molemmat valmiita.. Roy komeana tummassa puvussaan. Ja minä, pukeutuneena naiseksi tuon vierellä, käsi tuon kädessä.
“Oletko jo valmis?” Roy hymisi hiljaa ja katseli minua kohti hiljaa.
“Miltä näyttää?” Huokaisin ja pudistin varovasti päätäni. “Tämän valmiimmaksi en voi tulla.”
“Tarkoitin lähinnä henkisesti.” Roy virnisti ja suukotti poskelleni. “Se voi olla aika rankkaa esittää naista, vaikka onkin oikeasti jotain ihan muuta.” Tuo hymisi ja kosketteli poskeani ja leukaani hellästi.
“No arvaa. Seuraavalla kerralla voidaan kokeilla vaihtoa.” Tuhahdin hiljaa ja suljin silmäni hitaasti vain hetkiseksi.
Lähdimme käsikynkkää kävelemään ulos Royn asunnolta, tuo piti minut lähellään, turvassa kaikelta pahalta, se tuntui mukavalta. Pysyttelin mahdollisimman lähellä tuota ja hymyilin hellästi toiselle.
“Tässä on mukava olla Roy.” Hymyilin hellästi ja huokaisin syvään. “Oletko ajatellut millä nimellä kutsut minua siellä? Voi olla melko epäilyttävää jos kutsut minua Ediksi siellä.”
Roy hiljeni ja mutristi suutaan hiukan enemmän. “Enpä kyllä pahemmin. Kai sinulle pitäisi jokin naisellisempi nimi keksiä, ettei jäädä kiinni. Onko sinulla jonkinlaista ehdotusta nimeksi jo?” Tuo kysyi hellästi ja tutkaili kasvojani. Pudistin toiselle päätäni ja huokaan syvään.
“En.. Sen kai pitäisi olla sellainen että tunnistaisin sen.” Mutisin ja jäin miettimään itselleni jotain nimeä.
“Minulla olisi ehkä ehdotus.” Roy hymisi hiljaa ja hymyili minulle hellästi. “Mitä sanoisit nimestä Edwina?” Tuo ehdotti ja hymyilee leveästi.
“Edwina..” Mutisin hiljaa ja jäin uudelleen miettimään nimeä mitä Roy äsken ehdotti. “Se kuulostaa hyvältä.. Se olisi täydellinen, tunnistaisin itseni siitä melko varmasti.” Hymyilin hellästi ja nyökkäsin.

Saavuimme pian suuren kartanon luokse. Se näytti todella kauniilta jo ulkoa päin. Paikalle virtasi kamalasti ihmisiä pariensa kanssa, etupiha oli täynnä iloisesti juoruilevia ihmisiä. Roy talutti minut mukanaan ilmoittautumaan paikalle tulleeksi.

Ilta kulki mukavasti tanssiessa, seurustellessa muiden vieraiden kanssa sekä syödessä kaikenlaista pientä naposteltavaa, mitä paikalle oli valmistettu.
Paikalle oli kutsuttu lähes koko Royn tiimi, Hughes ja tämän vaimo tietenkin, sekä useita sellaisia upseereita joita en ollut edes koskaan nähnyt tai tavannut.

Juhlat jatkuivat vielä pitkään, minua alkoi väsyttämään kamalasti, en olisi jaksanut olla enää siellä, mutta en halunnut jättää Royta tänne oman onnensa nojaan, tuo kun oli jo melkoisessa kännissä, kiitos hänen ja Hughesin juomakilpailun.
“Roy kulta, mennään jo..” Mutisin toiselle hiljaa ja yritin raahata miestä pois viinapöydän luota.
“Eihän meillä ole kiire minnekään..” Tuo nauroi ja hoippui takaisin pöydän luo ja kurotti uuden lasin käteensä.
“Olet jo juonut ihan tarpeeksi tälle illalle…” Vastustelin ja nyin tuota pois pöydältä, minua suoraan sanottuna pelotti että hän pilaisi kaiken tuossa tilassa. “Mennään kotiin jo.”
Roy huokaisi ja kääntyi puoleeni, laskettuaan ensin lasin kädestään pöydälle ja halasi minua tiukasti. Tuo lemusi vahvalle viinalle ja oli muutenkin raskaan tuntuinen. “Mennään ihan kohta, jooko rakas?.. Haluaisin pitää nyt.. pitkästä aikaa hauskaa… Pääsen harvoin pippaloihin.” Roy selitti hiljaa ja halasi minua tiukasti. Huokaisin syvään ja halasin miestä hellästi takaisin.
“Niin.. Mutta.. Haluaisin olla sinunkin kanssasi ihan kahden kesken vielä tänä iltana..” Huokaisin hiljaa ja halasin Royta hellästi edelleen. Mies huokaisi syvään ja nyökkäsi sitten lopulta myöntyvästi.
“No hyvä on.. Juon vain yhden vielä..” Roy hykersi hiljaa ja irrottautui minusta ja hoippui pöydälle takaisin ja nostaa lasin käteensä. Huokaisin syvään ja jäi katsomaan kun Roy juo.

Yhtäkkiä kaikki valot sammuivat, niin sisältä kuin ulkoakin.
Kaikki hätääntyivät ja alkoivat kyselemään mistä on oikein kyse, en erottanut enää Royta missään, vain tummia, kasvottomia hahmoja vaeltamassa ympäriinsä, yrittäen löytää jonkinlaista turvaa tai valoa.
Tunsin kun jokin tarttui käsivarteeni ja alkoi vetämään pois paikalta.
“Roy..?!” Hätkähdin ja yritin saada henkilön otetta irti käsivarrestani, olin melko varma siitä että tuo ei ollut Roy. Ei Roy varmana yrittäisi viedä minua pois väenpaljoudesta, vaan pitäisi luonaan, lähellä turvallisia ihmisiä.
“Ed..?” Kuulin Royn kysyvän kauempana, muodottomien hahmojen vaeltaen ympäriinsä isossa kasassa. Aloin tappelemaan enemmän vastaan, halusin takaisin Royn luo.
“ROY..!!” Huusin hädissäni takaisin ja koitin motata minua vetävää hahmoa, että tuo päästäisi irti. “AUTA MINUA ROY..!!”
Tunsin kovan iskun takaraivossani, ja kaikki pimeni entisestään.

RoyEd -Sekoitat mun maailman ch.2

A/N Ja toinen luku, se onkin hiukan pitempi kuin ensimmäinen~ Hihi. Toivottavasti tykkäätte tästäkin :p Kolmas tulee pian~!
___________________________________________________________________________
Luku 2.

Juna matkamme oli päättynyt yllättävästi. Veturissa oli keittänyt jokin, ja matka tyssäsi siihen siksi aikaa että se saataisiin korjattua. Siihen saattaisi mennä hyvinkin päivä tai pari.
Lähdin etsimään puhelinta, minun pitää ilmoittaa Roylle että en olisi heti pääsemässä sinne sattuneen syystä. Löysin lopulta puhelimen, en ollut varma saiko sitä käyttää, mutta tämä on hätätapaus, ja Roylle olisi pakko ilmoittaa, joten laitoin nopeasti siihen keskustan numeron ja nostin luurin korvalleni, ja jäin odottamaan.
Keskuksen puhelinvastaava vastasi, ja pyysin tuota ohjaamaan puhelun Mustangille ja jäi odottamaan että se vätys heräisi uniltaan. Odotin useamman hetken, ennen kuin hän vastasi, hiukan unisen kuuloisena.
“Teräs tässä..” Huokaisin hiljaa ja nojasin kulman taakse piiloon. “Semmoista asiaa, että en pääsekään aivan heti sinne.” Mutisi hiljaa ja mutristin suutani hivenen.
“Mitä sinä nyt olet tehnyt Teräs?” Tuo hymähti kylmänviileästi ja naureskeli siihen päälle omalla tavallaan. Hänen naurunsa sai minut värähtämään hiukan, muistin jopa pätkän unestani jossa hän nauroi samalla tavalla ja huokaisin kaipaavan oloisesti. Osasin kuvitella hänelle sen saman hymyn, se oli jotenkin.. Lumoava. “Ja mitä sinä siellä oikein huokailet? Onko kaikki kunnossa?”
Pudistelin itseni takaisin maan pinnalle ja huokaisin syvään. “Joo joo, kaikki on hyvin, älä sinä minusta huoli.” Hymähdin tuolle hiljaa ja huokaisin uudelleen. “Juna hajosi. Tuloni sinne viivästyy ainakin päivällä jos ei kahdella. Tarvitsetko minut sinne miten pian..?” Tuhisin hiljaa ja vilkaisin tulisiko joku Käytävää pitkin puhelimelle päin. Roy huokaisi puhelimen toisesta päästä syvään ja vastaus viipyi useamman sekunnin.
“Olemme lähdössä parin päivän päästä.” Tuo huokaisi uudelleen ja naputti jotain samalla. “Olisi ollut kiva saada sinut mukaan..”  Roy jatkoi miettivän kuuloisena. Minua epäilytti tuon äänensävy, se oli jotenkin outo, en tiedä miten sitä oikein kuvailisi.
Ensimmäisenä mieleeni juolahti Royn “tehdään kaikki yhdessä everstin töitä” kekkerit, miehellä kun oli hiukan tapana jättää töitä kasaantumaan. Semmoisiin kekkereihin en halua osallistua enää toistamiseen.
“Jaaha..” Huokaisin, en osannut sanoa mitään muuta, minua ei pahemmin kiinnostanut mitä hän oli tällä kerralla suunnitellut. “..Yritämme päästä täältä junasta kyllä pois mahdollisimman pian.”
Puhelimen toisessa päässä oli hetkisen aikaa hiljaista, ovi kävi ja Roy huokaisi sitten raskaasti. “Hughes.. Älä tule niiden kuviesi kanssa tänne.” Miehen huokaisu oli raskas ja surumielinen. Maesin iloinen käkätys peitti Royn äänen pian kokonaan, ja huokaisin sitten raskaasti, näin parhaaksi sulkea puhelimen kaikessa rauhassa, ainakin hän tietää että minulla tulisi kestämään paluu takaisin Amestrikseen.

Palasin takaisin Alin luokse, tietenkin tuo oli jo ehtinyt jo huolestua kun en ollutkaan siinä vieressä, vaan kadoksissa.
“Olisit voinut sanoa!” Tuo torui ja heristi suurta sormeaan minulle, huokaisten sitten syvään. “Sinusta saa olla aina huolehtimassa..” Hän nauroi hiljaa ja pudisteli päätään.
Tuhahdin, ei se voinut pitää paikkaansa, osaan kyllä pitää huolta itsestänikin, en ole enää mikään vaippaikäinen vauva joka tarvitsee vahtia. “Joojoo, älä sinä huoli minusta, kyllä minä pärjään.” Huokaisin ja pudistin päätäni hiukan. Oli se jotenkin lohduttavaa kuitenkin ajatella että joku huolehti minusta noin paljon.

Tapahtui kuten odotimme. Juna saatiin korjattua saman päivän aikana, mutta melko myöhään yöllä, joten emme jatkaneet matkaa eteenpäin, vaan jäimme lepäämään paikoillemme. Aamulla lähtisimme jatkamaan matkaa.

Heräsin aamulla siihen kun juna nytkähti liikkeelle. Alin haarniska oli ikävän kova pään alla, joten oli pakko nousta ylös, päähän koski. Kello taisi olla jotain yli kuuden aamulla, aurinko oli vielä niin matalalla nousemassa.
“Huomenta veli.” Al tervehti iloiseen sävyyn ja tutki minua. “Miten nukuit?”
Haukottelin hiljaa ja venyttelin syvään, vielä väsytti, ihan liikaa, en ollut onneksi nähnyt mitään unta everstistä, mikä oli oikeastaan pelottavaa. Siinä mielessä onneksi, ettei Al huomannut mitä tekisin unissani, niin kuin tein viimeksi aamulle ylös noustessani. Ties vaikka olisin pitänyt jonkinlaista ääntä samalla, se olisi jo noloa. “Mm.. Ihan hyvin. Hiukan kova tyyny.” Hymisin hiljaa ja hieroin ohimoani varovasti sormillani. Al oli ilmeisesti peitellyt minut jossakin välissä yöllä, peiton olin kuitenkin onnistunut potkimaan lattialle.
Al nyökkäsi hellästi ja huokaisi jälleen. “Puhuit unissasi.” Tuo sanoi ja naurahti sitten hiukan, ehkä jopa ivalliseen sävyyn. Säpsähdin hiukan, ja käänsin jähmettyneenä kasvojani kohti veljeäni.
“Mitä minä sanoin…?” Mutisin hiljaa ja puristin käsiäni nyrkkiin hermostuneena. Tahdoin todella tietää mitä olin puhunut.
Al naurahti hiukan, pudistellen päätään huvittuneena. “Haluatko todella tietää?” Tuo nauroi ja tutki minua tarkasti. Onnistuin nyökkäämään hiukan ja nielaisin sitten raskaasti. Al huokaisi syvään ja näytti valmistautuvan puhumiseen omalla hiljaisella tavallaan. “Sanoit että ‘Tuo kutittaa Eversti’…” Al nauroi hiukan.
Tunsin miten kasvoni alkoivat kuumumaan enemmän ja enemmän ja painoin kasvoni käsiini suojaan. “En kai oikeasti sanonut noin?” Mutisin käsiini ja huokaisin syvään. Olin kai sittenkin nähnyt Roysta unta, miksi se mies ei voi jättää minua rauhaan edes unissani?
Alia näytti huvittavan suuresti panikoimiseni, se todisti että olin todella puhunut niin unissani. Toivon todella että en ole puhunut yhtään mitään muuta. En tajua miten voin edes nähdä unia hänestä…

Lopulta saavuimme juna-asemalle ja sain huokaista helpotuksesta. Astelimme ulos junasta ja katselimme hetkisen aikaa ympärillemme, ja katseeni osui iso kokoiseen ja viiksekkääseen lihaskimppuun, joka tutkaili minua ja veljeäni kauempaa. Tuon vieressä seisoi Hughes, hymyillen meille ystävällisesti ja nosti kättään meille. Roy oli ilmeisesti osannut odottaa meitä jo täksi päiväksi tänne. Nostin kättäni laimeasti takaisin ja huokaisin sitten syvään ennen kuin lähdin Alin kanssa heidän luokse. Minua hiukan mietitytti se, mihin Roy olisi halunnut minut mukaan ja minne.
“Voitteko kertoa mitä asiaa everstillä oikein on? Meillä kyllä olisi paljon tärkeämpääkin tekemistä kun tulla tänne asioikseen..” Murahdin vihaisesti ja mulkoilin vuoron perään Hughesia ja Armstrongia. Hughes vain nauroi ja taputteli olkapäätäni.
“Eiköhän se selviä sinulle sitten kun menet Royn juttusille.” Tuo vihjaili ja nyökkäili hiukan. “Me otetaan Alphonse mukaan ja pidetään hänelle seuraa sillä välin kun sinä olet everstin luona.”
Minäkö menisin Royn luokse? Yksin? Olisinko hänen kanssaan KAHDESTAAN? Vain minä ja hän. Mutristin suutani hivenen Hughesille, minua ei kamalasti lämmittänyt ajatus siitä että olisin kahden kesken Royn kanssa samassa huoneessa.
“Onko kaikki hyvin Ed?” Al kysyi hiljaa ja laski kätensä toiselle olalleni ja tutkaili minua. “Olet ihan punainen..”
Nostin toisen käteni poskelleni ja käännyin katsomaan Alia. Poskeni oli tulikuuma. Poskeni kuumuuden tuntiessani ynähdin itsekseni ja lähdin kiireellä kohti esikuntaa. Minusta tuntui että minun pitäisi nähdä Roy nyt ja heti.
En kestä enää.
Haluan tietää, miksi hän saa oloni tuntumaan tältä, miksi hän saa poskeni kuumumaan suunnattomasti ja kasvoni hehkumaan punaisenaan. Miksi näen hänestä unta ja olen erilainen. Haluan tietää kaiken.
Miksi hän pilaa elämäni näin?

Kiiruhdin nopeasti kohti esikuntaa, juoksin portaat ylös ja syöksyin koputtelematta sisään huoneeseen. Roy oli tapansa mukaan nukkumassa paperitöidensä takana ja havahtui kun kuuli minun tulevan sisään. Astelin tuon pöydän eteen ja löin käteni pöytää vasten.
“Miksi.. Miksi…” Mutisin ja yritin löytää oikeat sanat kertomaan miltä minusta tuntuu. Roy tutki hetkisen aikaa unisena kasvojani, hieroi silmiään ja haukotteli syvään.
“Miksi mitä, Teräs? En nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa..” Tuo mutisi hiljaa ja pyyhki hiukan suupieliään, tuo oli kuolannut unissaan pöydälleen. Murahdin hiukan ja tartuin tuon kauluksesta kiinni.
“Näen sinusta unia, saat tuntemaan minut jotain ihan täysin käsittämätöntä..” Murisin ja puristin tuon kaulusta käsieni sisään vihaisesti. “Mitä helvettiä olet tehnyt minulle..?”
Royn suu vääntyi pienoiseen hymyyn ja tuo otti käsistäni kiinni, se sai kasvoni kuumottamaan taas. “Vai näet sinä minusta unia..” Tuo nauroi ja tutkaili kasvojani tarkkaan ja virnuili minulle ärsyttävästi.  Jäin hiljaa tuijottamaan tuon mystistä hymyä. Se oli jotenkin niin.. Komea. Upea. Hurmaava.  Kasvoni tuntui olevan tulessa ja huokaisin hiukan, pudistellen hiukan päätäni
palatakseni takaisin maan pinnalle.
"Vastaa kysymykseen..  Mitä helvettiä olet tehnyt minulle..?" Yritin pitää itseni vakavana, mutta Royn hymyn katselu ei auttanut ollenkaan asiaa. En voinut ajatella selvästi. Roy vain nauroi
minulle hiukan ja pudisteli päätään toruvana.
"En minä ole sinulle mitään tehnyt.." Tuo naureskeli ja haroi sitten hiuksiaan hiukan siistimmäksi. "Ehkä olen vain liian komea, että sinun pieni pääsi menee pyörälle." Hän jatkoi nauramistaan, selvästi tuo koetteli hermojani nyt pahemman kerran.
Mutristin suutani hiukan enemmän ja koetin perääntyä Roysta hiukan kauemmaksi, mutta tuo piti käsistäni tiukasti kiinni ja nousi ylös penkiltään. "Mitä sinä aiot.." Mutisin ja yritin saada
tuon irrottamaan minusta. Roy virnisti hiukan ja tiukensi hiukan otettaan käsissäni, kiertäen pöydän toiselta puolen lähelleni ja otti vyötäröltäni kiinni ja veti lähelleen.
"Tiedätkö Teräs.." Roy aloitti hiljaa hykerrellen ja kosketti varovasti punaista poskeani. Kosketus oli hento ja melkein huomaamaton, mutta silti lämmin ja tulinen. "..Olet todella suloinen kun punastut tuolla tavalla.."
Päässä alkoi humista, tuntui että jalat pettävät alta ja vajoan maan alle.
Miten yksin ihminen saa tuntemaan oloni tältä?
Huohotin hiukan ja huomaamattani painoin poskeani Royn kättä vasten ja suljin silmäni varovasti.

"Ed..? Ed oletko kunnossa..?" Roy kyseli hiljaa ja ravisteli minua hellästi. Avasin varovasti silmiäni ja henkäisin hiukan. Huomasin makaavani lattialla, Roy istumassa vierelläni ja pitämässä minusta huolta. "Oletko kunnossa..?" Tuo toisti hiljaa ja pyyhkäisi poskeani. "Pyörryit."
Mutisin hiljaa ja suljin silmiäni hetkeksi ja huokaisin. "Pyörryin..?" Huokaisin ja nostin käteni otsalleni ja pyyhkäisin sillä kasvojeni yli. Roy huokaisi hiukan ja kävi noutamassa kylmän lasillisen vettä ja tuli takaisin istumaan vierelleni.
"Tuntuuko paremmalta..? Että pystytkö nousemaan että saisit hiukan juotavaa.." Roy huolehti ja auttoi minut varovasti istumaan ja veti minut rintaansa vasten ja tarjosi lasia minulle. Huokaisin
hiukan ja otin lasin vastaan ja join siitä hiukan.
"Kiitos.." Huokaisin syvään ja suljin varovasti silmiäni taas. Roy tuntui niin mukavan lämpimältä tuossa vieressä, tässä oli turvallista olla. Roy hymähti hiukan ja heitti pienoisen hymyn ja antoi
minun juoda ihan rauhassa veteni loppuun. "Mitä oikein tapahtui..?" Kysyin hiljaa ja vilkaisin Royta sivusilmällä. Tuo huokaisi hiljaa ja hymähti.
"Sinä vain pyörryit.. En tiedä oikein mitä sinä ajattelit tai jotain, mutta sinä vain pyörryit. Onneksi et sentään kaatunut tai mitään." Tuo hymähti hiljaa ja hymyili sitten hiukan tyytyväisen
näköisenä. Hymyilin vain hiukan toiselle hiukan ja huokaan syvään.
"Niin kai.. Kiitos.." Sanon vain uudelleen ja koetan sitten nousta ylös maasta, mutta Roy kietoo käsiään ympärilleni hiukan enemmän.  Ynähdin hellästi ja painauduin tuota vasten varovasti, siinä oli niin mukavan lämmintä. "...Tässä on mukavan lämmintä eversti.." Sanoin ja hymyilin hiukan.

Taidan tietää mistä tämä kaikki johtuu. Miksi tunnen tältä hänen lähellään ja miksi näen unta hänestä.
En halua uskoa siihen, että asia olisi niin, mutta pakko kai se on.. olenkohan minä ihan sattumalta rakastunut häneen...?
En kyllä ymmärrä mikä hänessä vetää puoleen, hänhän on vain kamala laiskuri ja unikeko.. Mutta jokin hänessä minua vetää puoleensa ja saa minut hulluksi.
Ei se voi olla niin, se ei saa olla niin.

Roy hymähti minulle hiukan ja silitteli huomaamattomasti kylkeäni sormillaan. "Sehän on mukava kuulla Teräs.."  Tuo hymisi hiljaa ja hymyili minulle hiukan ja sipaisi poskeani jälleen.
Värähdin hiukan tuota ja hymyilin varovasti. Koetin ottaa kuitenkin rauhallisesti, en vieläkään tosin sulattaisi sitä, että olisin pihkassa everstiin, se menisi jo yli ymmärryksen.
"Mm.. Minun piti kysyä.." Huokaisin hiljaa ja käänsin katseeni Roysta poispäin. "Miksi hemmetissä kutsuit minut takaisin tänne..? Kyllä sinun pitäisi tietää että minulla on vähän muutakin
tekemistä.."
"Aa.. Niin se.." Tuo hymisi hiljaa ja hymyili leveämmin ja nousi ylös viereltäni. "Piti kysyä sinulta.. Kun tässä parin viikon päästä olisi tanssiaiset.." Tuo hymisi hiljaa ja tutki minua. Kylmät
väreet syöksyi sillä sekunnilla selkä piitäni pitkin, taisin arvata mitä tuo oikein ajoi takaa.  "Pari olisi pakollinen, en muuten pääse sinne." Roy jatkoi hymisten ja tutki minua.
"Voi hitto... Tarkoitatko että MINUN pitäisi tulla SINUN pariksesi sinne tanssiaisiin...?!! Eikö sinulla järki leikkaa tuon enempää?! HITTO ME MOLEMMAT OLEMME MIEHIÄ!!" Raivosin tuolle ja peräännyin hiukan kauemmas. Roy vain naurahti minulle ja pudisti huvittuneena päätään ja avasi lettini.
"Ei sinua tunnistaisi pojaksi, jos pitäisit hiuksesi auki." Tuo hymyili ivallisen oloisesti ja naureskeli enemmän. "Sitä paitsi minulla on sinulle jo pukukin valmiina. Haluatko nähdä sen?" Tuo vaihtoi puheenaihetta nopeasti ja käveli hiljaa kauemmas minusta kaapilleen. Murahdin vain ja tuijotin tuon perään hiljaisena, vai en minä näyttänyt pojalta jos pidin hiukseni auki tällä tavalla. Roy kaiveli kaapista esiin todella
kauniin näköisen mekon. Sen helma oli kerrosteltu kauniisti ja se sai mekon näyttämään muhkealta. Väriltään mekko oli kerman vaalea, ja sen mukana oli pitkät saman väriset hansikkaat.
"... No voi hitto..." Mutisin ja pudistin sitten päätäni. "Mikset pue Rizaa siihen? Se varmana olisi kivan näköinen hänen päällään.." Hymähdin hiljaa ja käänsin katseeni miehestä poispäin. Roy vain naurahti
ja käveli luokseni, nosti kätensä leukani alle ja nosti kasvojani hiukan ylemmäs.
"Hän oli jo lupautunut Havocin pariksi, enkä olisi muutenkaan halunnut pyytää häntä sinne kanssani." Tuo sanoi kuiskaamalla ja tutki tummilla silmillään minua. "Haluan sinut mukaani.." Roy jatkoi
hymyillen ja kumartui hiukan lähemmäs kasvojani, pystyin kuulemaan tuon hengityksen selvästi. Hengähdin hiukan ja suljin silmiäni puoliksi.
"Miksi..? Miksi juuri minä..?" Mumisin hiljaa ja huokaisin, jaloissa tuntui pahalta taas, toivottavasti Roy pitäisi kiinni etten kaatuisi. Tunsin miten Roy kumartui vielä hiukan lähemmäs ja hymyili lempeästi.
"Miksikö haluan sinut mukaani sinne..? Pitääkö kaikkeen olla pätevä syy Teräs?" Hän hykerteli hiljaa ja puhalsin kasvoihini pehmeästi. "Jos kerran pitää.. Sanotaanko näin että.. Rakkaudesta." Royn suu
vääntyi taas hymyyn ja tuo siirsi kättään poskelleni paremmin ja kietoi kättään vyötäröni ympärille tiukemmin. "Haluan sinut mukaani rakkaudesta, Teräs. Rakastan sinua."
Taas tuntui siltä että veri pakenisi päästä jalkoihin, kun alkoi huipata. Ei kukaan ollut koskaan sanonut noin minulle. " Hitto vie sinua.." Mutisin ja koetin pysyä tajuissani ja tarrasin paremmin Royn takkiin
 kiinni kun pelkäsin kaatuvani lattialle selälleni. Roy hymähti taas ja pudisteli päätään, ja ennen kuin huomasinkaan tuo oli painanut huulensa suulleni ja suuteli minua hellästi. Havahduin suudelmaan, aluksi
yritin pois toisen sylistä, se oli kuitenkin ensisuudelmani, enkä ollut muutenkaan uskonut siihen että menettäisin sen Roylle. Lopulta vain rentouduin siihen ja antauduin Royn armoille, kai luotin häneen edes
sen verran. Hän nosti lopulta huulensa huuliltani ja sain hengähtää ihan kunnolla, ja nostin katseeni Royn kasvoihin. "Hitto vie sinua.." Toistin ja huokaisin sitten syvään. "Kai minä sitten voin tulla sinne perhanan tanssiaisiin."

RoyEd -Sekoitat mun maailman ch.1

Title: Sekoitat mun maailman
Author: Ukesieni-
Rating: Alussa aika laimeaa, muttaah muuten K-13 - 15 suuntaaa.
Genre: Yaoi, “romanttinen”, “toiminta”
Pairing: RoyEd
A/N: Halusin kokeilla kertoa, miten Ed tajuaa pitävänsäkin enemmän pojista kuin tytöistä, ja miten se sekoittaa nuoren pojan ajatuksia, ja siitä miten hän suhtautuu asiaan XD Ja ofc, siitä, miten he ihastuvat ja rakastuvat toisiinsa, kaikkine mahdollisine ongelmineen. Toivottavasti tykkäätte :p Tämä on vasta eka luku kyseiseen ficciin, lukuja tulee yhteensä 5, ainakin näillä näkymin. Laitan ensimmäiset neljä tähän nyt heti tämän jälkeen, viidennen ja viimeisen laitan sitten kun saan kirjoitettua sen :3
Kommenttia? :'D
_____________________________________________________________


Luku 1.

En ollut koskaan ajatellut eläväni yhdessä jonkun kanssa. Siis vanheta ja kasvattaa yhdessä perhettä.
Se ei ole koskaan kuulostanut minun tulevaisuudeltani. Olen seikkailijaluontoinen, kaipaan seikkailua ja toimintaa elämääni, en pysty olemaan paikoillani kotona hoitamassa mukuloita. Sellainen olisi perin tylsää, ja uuvuttavaa. Joka päivä sama kuvio; vaihda vaippa, syötä, hoivaa, leiki ja pistä mukula nukkumaan. Ja sama toistuu seuraavana päivänä. En halua sellaista tulevaisuutta itselleni.
Haluan olla vapaa.

Monihan minulle on sanonut kyllä, että minä ja Winry oltaisiin oiva pariskunta. Onhan Winry kaunis, sitä en kiellä, mutta en pysty näkemään häntä siinä valossa, missä pitäisi nähdä, hän on kuin sisko minulle ja Alille. Sitä paitsi, Al pitää hänestä, en halua olla hänen tiellään, haluan antaa hänelle mahdollisuuden.

Ja jos totta puhutaan, en oikein pidä lapsista. En tiedä oikein mikä siinä on, mutta pikkulapset tuntuvat jotenkin ärsyttäviltä. Varsinkin sellaiset vaippa ikäiset, huutavat, parkuvat, itkevät.. tekevät juttunsa housuunsa, ja kaikkea.  Elycia tietysti on aivan eri asia, hän ei pahemmin huuda tai itke, eikä varsinkaan tee asioitaan housuunsa. Enää.

Kaiken muun hyvän lisäksi olen alkanut näkemään täysin tolkuttomia unia. Joka yö sama uni toistuu, eri kaavalla tosin, mutta samaan tulokseen se päätyy jokainen kerta.
Jokaisessa unessa, jostain täysin käsittämättömästä syystä, olen everstin kanssa. Hän on lähelläni ja hymyilee lempeästi, hän ei ole hymyillyt minulle niin ikinä. Hymyilen itsekin, sekin on kovin outoa, ei hymyile hänelle muuten kun ivallisesti. Olen punainen kuin tomaatti, molemmat puhumme jotain, mutta ääntä ei kuulu.
Lopulta herään, juuri silloin kun hän painaa huulensa huulilleni. Hengitykseni on nopea, kasvoja kuumottaa ja hikoilen hiukan. Välillämme tuntui olevan jotain, mutta en osaa sanoa mitä.
Tunne muutenkin on mahdoton kuvailla sanoin.

Olin lähtenyt pari kuukautta sitten matkaan veljeni kanssa, että löytäisimme viisasten kiven. Olimme onneksi saaneet eräältä vanhalta muorilta yöksi nukkuma paikan, ettei tarvinnut taivasalla nukkua.
Näin taas samaa unta, ja säpsähdin hereille huohottaen. Toisen käteni olin sujauttanut paitani alle rintakehälle, kun taas toinen käteni oli housujeni etupuolella puoliksi. Mitä ihmettä olin oikein tekemässä..?! Peitonkin olin potkinut päältäni lattialle.
Sävähdin ja vedin peiton päälleni ja piilouduin sen alle. Toivottavasti kukaan ei nähnyt mitään mitä tein, toivottavasti en ollut pitänyt mitään ääntäkään.

Hetkisen aikaa piilossa ollessani uskalsin nostaa pääni esille ja tutkin ympärilleni, Al ei ollut huoneessa mikä helpotti kummasti oloani, ainakaan hän ei ollut nähnyt mitään mitä tein. Pukeuduin nopeasti ja huokaisin syvään, hiippailin keittiöön siinä toivossa että siellä olisi ruokaa. Al istui keittiössä ja hoivasi sylissään punaturkkista kissaa. Jotenkin osasin arvata että hän löytäisi pian kissan mitä alkaisi hoivata. Heti kun Al huomasi minut hän yritti piilottaa kissan, luonnollisesti.
“Al…” Huokaisin ja pudistin päätäni, astellen hänen eteensä. “Vie se kissa ulos.. Nyt.”
“Mutta Ed…! Se on loukkaantunut…!”  Al puolusteli ja näytti kissan paketoitua etutassua. “Jos vien sen ulos, kulkukoirat syövät sen..!”
Huokaisin uudelleen ja nostin käteni kasvoilleni. “Mutta rouva ei välttämättä tykkää..” Ei sillä että olisin itsekään tykännyt siitä, että Al hoivailee kissoja, ja yrittää salata sen vielä. Se oli jotenkin ärsyttävää, ei kissojen hoidossa mitään pahaa ole, kunhan ei vain yritä salata sitä.
“Ehei se haittaa” Rouva naureskeli selkäni takana ja säikähdin tuota ja käännyin katsomaan rouvaan hiljaisena. Muorin kasvoilla oli leveä hymy, joka näytti melkoisen pelottavalla, tuolla kun ei ollut paljoakaan hampaita suussa. “Alphonse näytti kissan minullekin jo ja annoin luvan jättää sen sisälle. Sitä paitsi tykkään kissoista itsekin.” Rouva hykerteli tyytyväisen oloisena ja nyökytteli. En yhtään ihmettelisi jos muori piilottelisi pariakymmentä kissaa jossakin makuuhuoneessaan, täällä kyllä haisi ihan kissalle muutenkin.

Aikamme keskusteltua siinä, rouva lopulta tarjosi minulle ja Alille ruokaa, hän ei tiennyt että Al oli pelkkä sielu sidottuna rautahaarniskaan, ei se tieto kaikille kuulukaan. Me jatkaisimme tänään matkaa eteenpäin.
“Ai niin..” Rouva mutisi ja nousi pöydästä, kipittäen hiljaa puhelimen luo ja otti sieltä lapun. “Armeijasta soittivat. Sanoivat että teidän pitäisi palata takaisin.” Muori mumisi ja ojensi lappua minulle. Huokaisin taas, mikäköhän ihmeen ongelma everstillä taas oli että uskalsi keskeyttää kiven etsimisen, jälleen kerran. Otin paperin vastaan ja nyökkäsi hiukan muorille ja huokaisin syvään, taittelin lappusen sopivan kokoiseksi ja työnsin sen taskuuni.
“Palataanhan sitten takaisin keskukseen..” Huokaisin syvään ja nousin pöydän äärestä ja kiitin muoria ruoasta. Otti pannuun ja pahasti, kai se oli vain pakko vääntäytyä takaisin keskukseen, ottaisin ensimmäisen junan mikä menisi sinne päin, niin olisin mahdollisimman pian perillä.
Pakkasin siis tavarani, kiitin muoria vielä kerran kaikesta ja lupasin korvata kaikki aiheuttamani kulut, ja lähdin matkaan veljeni kanssa. Junalla olisimme perillä parissa päivässä, toivon mukaan.

HughesRoy -Kuoreen sulkeutunut-

Title: Kuoreen sulkeutunut
Author: Ukesieni-
Rating: K-13
Genre: angst, yaoi
Warnings: jos et tykkää poika x poika jutuista, jätä tämä väliin ihan suosiolla. ja silloinkin, jos Uke Roy ei kiinnosta tms.
Pairing: MaesRoy lol
A/N: Kyllä, Roy ukena <3
Ajatus iski kirkkaalta taivaalta, tai ainakin tuo nimi tälle. Aihetta en ole vielä kerinnyt keksiä, mutta eiköhän tämäkin kulje angstista polkua eteenpäin, kuten kaikki muutkin ficit tähän mennessä. Loppu tarinasta tuli lähinnä omasta sydämestä, luulen niin. Toivottavasti tykkäätte. Ah, ja niin, ei tarvitse mainita että jos joku nimi on väärin (tarkoitan Madamea), en jaksanut kirjoittaa sitä oikein, enkä jaksanut tarkistaakaan oikeaa kirjoitus asua.
Niin, ja tämäkin on sitten niin ooc kuin olla ja voi.
Enjoy~
_____________________________________________________________________

En muista lapsuudestani oikeastaan mitään. Isäni vihasi minua yli kaiken, äiti suojeli minua ja hyväksyi. Lopulta minut potkittiin pois kotoa, melko nuorena, isäni ei kai voinut sietää enää minua.
Vaelsin useamman päivän sateessa, kauemmas kodistani. Minun oli nälkä, tuntui kuin kuolisin. Minut kuitenkin löysi Madame Christmas, tuttavallisemmin Madame Chris. Pidin häntä äitinäni kaikki ne vuodet, mitkä asuin hänen kanssaan. Vaikka eihän se tuntunut kodilta, kaiken sen baarielämän keskellä.

Kun täytin kahdenkymmenen aloitin alkemiaopintoni mestari Hawkeyen luona. Hän ei alkuun halunnut edes aloittaa opintojani, oli sitä mieltä ettei minusta olisi siihen. Kovalla työllä sain kun sainkin hänet taivuteltua opintojeni aloittamiseen. Alkemianopintojen yhteydessä värväydyin armeijaan.
Hän ehti aloittaa vain alkemian perusteista, mitä se on ja mihin sitä yleensä käytetään, kunnes tapahtui jotain odottamatonta. Hän kuoli. Ennen kuolemaansa, hän kertoi, että hänen tyttärensä tietää mestarin tutkimuksen perinpohjaisesti, ja että hän voisi opettaa minulle tulialkemian salat, jos lupaisin käyttää sitä oikein. Lopulta mies tuupertui käsilleni, pyytäen minua pitämään huolta Rizasta.

Kului vuosia ja syttyi sota. Armeijan upseeri oli ampunut Ishvaali lapsen, niin ainakin kerrottiin. Olin oppinut tulialkemian taidon, ja olin kohonnut majuriksi armeijassa. Jotkut saattaisivat kammoksua sitä, että olen tappamassa viattomia ihmisiä, mutta minulla ei ollut varaa valita, mitä teen ja mitä en.
‘Alkemisti palvelee kansaa’.
Sota päättyi meidän voittoomme, Ishvaali kukistettiin, lähes kadotettiin kokonaan.

Sodan päätyttyä olin usein levoton, varsinkin öisin. En saanut unta painajaisiltani. Heräsin usein hikisenä peittojeni alla, sen jälkeen en saanutkaan enää unta. Jäin valvomaan yöksi ja vatvoin usein mennyttä sotaa aina aamuun asti. Se oli rankkaa. Hughes oli ainut, joka edes tiesi nukkumisongelmistani, ja oli yleensä auttamassa minua nukahtamaan uudelleen.
Huomaamattani olin ihastunut häneen, samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Nautin hänen kanssaan olosta, hän oli energinen, mutta silti niin rauhallinen. Hänen kanssaan oli mukava olla. En oikein tiennyt, miten olisin hänelle kertonut tykkääväni hänestä, en tiennyt miten hän reagoisi siihen.

Eräänä iltana hän kutsui minut kanssaan juomaan läheiseen baariin. Saisinpahan muuta ajateltavaa välillä. En voinut olla kieltäytymättä siitä, joten lähdin hänen mukaansa. Alku ilta meni mukavasti, juteltiin niitä näitä ja juotiin hiukan vettä väkevämpää. Hughes kyllä yritti minulle paria ihan vetävän näköistä tyttöä tyrkyttää, mutta ei minua oikeastaan kiinnostanut naiset.. Mikä oli todella häiritsevää.
Haluaisin olla normaali mies, tykätä tytöistä, heilastella heidän kanssaan ja muuta, mutta en minä sille voinut mitään, että Hughesin charmikkuus veti minua puoleensa magneetin tavoin. Se oli tavallaan pelottavaa, että en pitänyt naisista siinä mielessä, heidän sijaan mielenkiintoni kohdistui miehiin.
Loppu illasta lähdimme Hughesin luokse. Olimme molemmat umpihumalassa. Sisään päästyämme tuo painoi minut seinää vasten ja suuteli minua kiihkeästi. Mumisin tuolle hiljaa ja alkuun yritin työntää tuota kauemmas minusta, mutta annoin lopulta himojen viedä voiton ja vastasin suudelmaan nauttien. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja jatkoi suudelmaa kiihkeästi, peruuttaen makuuhuoneeseen kanssani.
Tuo kaatoi minut sängylle alleen ja riisui vaatteeni nopeasti, ilman estelyä. Olin odottanut tätä jo kauan, että Hughes viimein huomaisi minut, osoittaisi jonkinlaista kiintymystä, tai jotain muuta minua kohtaan. Ei aikaakaan, kun me molemmat olimme alasti, Hughes minun vierellään. Hän oli paljon komeampi ilman vaatteita, vielä komeampi ilman lasejaan.
Hän könysi päälleni ja nauroi pehmeästi, nostaen jalkani olkapäilleen ja paranteli meidän molempien asentoa. Tunsin pian kuinka hän alkoi työntymään sisälleni hitaasti. Voihkaisin hiljaa, mikä kuulosti nololta, joten nostin käteni suulleni, etten päästäisi enempää noloja äännähdyksiä.
“ Mmh…!” Ynisin toiselle hiljaa ja suljin silmäni hiukan tiukemmin. Maes työntyi syvemmälle sisälleni, kunnes oli kokonaan sisälläni. Hän painautui paremmin minua vasten ja veti käteni pois suultani, painaen huulensa huuliani vasten ja alkoi pehmeästi liikkua minussa.
Se tuntui taivaalliselta. Ensimmäinen kertani, ja Maes oli niin hellä ja rauhallinen, eikä pitänyt turhaa kiirettä. Sain nauttia hänen sylistään kauan vielä seksin jälkeenkin, hän oli niin lämmin ja pehmoinen, kuin suuri nallekarhu. Jäin yöksi Maesin luokse, sainpahan ainakin mukavan herätyksen hänen vierestään, kunhan vain heräisin.
Aamulla heräsin pahaan oloon ja minun oli pakko nousta ylös Maesin lämpimän kyljen vierestä ja juosta vessaan oksentamaan. Olo oli kamala, ei ehkä olisi pitänyt juoda niin paljoa edellisenä iltana, mutta kai sillä viinan määrällä oli jotain hyötyäkin, olin saanut jotain mitä olin jo kauan tavoitellut. Enää minun tarvitsisi päästä huipulle, ja olisin tyytyväinen elämäntilanteeseeni.
Kuka tietää miten kauan tätä jatkuisi, miten kauan se kestäisi vai kestäisikö ollenkaan. Halusin Maesia, aivan kamalasti. Rakastan häntä yli kaiken, mutta.. En haluaisi pilata meidän ystävyyttämme tämän takia, jos joku päivä eroaisimmekin sen takia kun hän löytäisi jonkun toisen, jota rakastaa enemmän kuin minua. Ehkä ei pitäisi sittenkään antaa tunteille valtaa, ja sulkeutuisin kuoreeni lopunelämäkseni, ettei kukaan saisi kärsiä sanomisistani.
Palasin lopulta takaisin Maesin luokse sänkyyn. Hän oli vielä sikiunessa, hän oli suloinen nukkuessaan. Käperryin varovasti hänen kylkeään vasten ja painoin pääni hellästi tuon rintaa vasten, Maesin kietoen kätensä ympärilleni ja veti minut vain lähemmäs itseään. Hänen pelkkä kosketuksensa sai minut hulluksi, halusin että hän koskisi minuun koko ajan, pysyisi lähelläni tällä tavalla niin kuin me olemme nyt, voisin olla onnellinen.

Kului useampi kuukausi että emme nähneet toisiamme missään. Hänellä oli omat kiireensä niin kuin minullakin. Olimme kyllä sitäkin enemmän soitelleet toisillemme, joka päivä, jokainen hetki. Varsinkin pitkät iltaiset puhelut kostautuivat seuraavana päivänä, kun nukuin töissä. Joskus puhelun aikana minulla oli paha tapa pitää omaa kivaa, hänen äänensä sai minut vain haluamaan häntä enemmän ja enemmän.

Olin kohonnut everstiksi, yhden askeleen lähempänä führeriksi pääsyä. Töitä tuli kokoajan lisää, minulla ei ollut enää paljoakaan luppoaikaa töiden jälkeen, joko olin kotona tekemässä paperitöitäni, tai ainakin yritin, tai olin eksynyt baariin juomaan. Puhelut Maesin kanssa lyhenivät ja lyhenivät, kunnes emme kuulleet enää toisistamme mitään, mutta silti jaksoin uskoa että hän kaipaa minua siinä missä minäkin häntä.

Eräs ilta kun olin päättänyt mennä juomaan yksin, Maes soitti ja ihmetteli miksi en ollut soittanut hänelle moneen viikkoon. Hän oli jopa pelännyt sitä että olin tehnyt itselleni jotain ja oli syyttämässä siitä jo itseään, vaikka mitään ei ollut tapahtunut. Hän pyysi minua treffeille luokseen, mikä sen mukavampaa. Siellä olisimme turvassa ihmisten katseilta ja päätöksiltä, kukaan ei voisi tuomita meitä neljän seinän sisällä, siellä olemme vain minä, hän ja yhdessä vietettävä ilta rauhallisissa merkeissä.
Lähdin heti valmistauduttuani Maesin kotia kohti, halusin päästä sinne mahdollisimman nopeasti, halusin takaisin hänen lämpimään syliinsä, saisin tulla kuorestani hänen luonaan ja olla niin kuin kaikki muutkin, haavoittuvainen ja heikko.  Ei aikaakaan kun olin päässyt Maesin ovelle ja koputin siihen nopeasti. Maes avasi oven ja hymyili minulle lämpimästi ja viittasi tulemaan sisälle.
Olin odottanut kynttilän valoa, romanttista musiikkia ja ruusuja, taloa ei oltu koristeltu sen koommin, se oli siinä kunnossa kuin viimeksi käydessäni, normaalin näköinen poikamiesboksi.
“Toivottavasti viihdyt.” Tuo nauroi pehmeästi ja sulki oven perässäni. Huokaisin hellästi toiselle ja nyökkäsin varovasti. Jäin hiljaa tutkimaan ympärilleni ja kävin istumaan sängyn reunalle lopulta.. Maes tuli vierelleni istumaan ja hymyilee minulle lämpimästi.
“Roy.. Minun on pitänyt kertoa sinulle jo kauan..” Tuo aloittaa ja laskee katseensa syliinsä hymyillen hiukan. Tunsin että punastuin korviani myöten, minun oli vaikea hengittää ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa.
“Niin Maes..” Hymyilin hiukan ja kastoi tuota lempeästi ja odotin että tuo kertoisi minulle sen, mitä olen jo kauan odottanut kuulevani, mitä olen jo kauan halunnut kuulla.
“Minä ja Gracia menimme kihloihin.” Tuo hymyilee enemmän ja näyttää sormustaan sormessaan. Hymyni hyytyi lähes olemattomiin ja jäin tuijottamaan Maesia. Kuka hemmetin Gracia? Naiseenko tuo oli langennut ja mennyt vielä kihloihin tuon kanssa?
“Ai.. Sehän on… Mukava kuulla..” Valehtelin tuolle ilmeettömänä ja laskin katseeni syliini vuorostani. Tunsin miten maailmani romahti ympäriltäni, kauniit pilvilinnani mitä olin yrittänyt kaikki nämä kuukaudet pitää yllä, romahtivat kerta iskusta maan tasalle, jättäen vain kiviset rauniot sakean tomun sekaan. Kaikkien niiden ihanien ajatusten tilalle tuli pimeä, tyhjyyttä huutava pimeä.
“Eikö olekin? Olen niin innoissani! Päätimme mennä kesällä naimisiin, ja meille on tulossa lapsikin! Uskotko? Voi kuinka rakastankaan lapsia, olen haaveillut jo kauan saavani omia lapsi jonkun niin ihanan kanssa kuin Gracia…!” Tuo hihkui onnesta ja sai minut painumaan pimeyteen yhä enemmän ja enemmän.
Olo tuntui käytetyltä ja turhalta, olisi sama jos menisin ja hyppäisi sillalta alas, ei kukaan jäisi kaipaamaan minua eikä edes huomaisi. Ihan sama mitä Maes tekee, ihan sama meneekö hän naimisiin jonkun hempukan kanssa. Ihan sama vaikka hän ei rakastakkaan minua.
Ajatukseni satuttivat minua enemmän kuin Maesin sanat, halusin pois nopeasti Maesin luota, pois kaikkien muistojen luota. Tänne minulla ei olisi enää koskaan asiaa, en halua muistaa tätä päivää, en halua muistaa niitä turhia kuukausia mitä olen odottanut, että hän palaisi takaisin luokseni ja ottaisi syliinsä, hellisi ja hoivaisi, rakastaisi puhki. En halunnut muistaa mitään noista. Halusin takaisin siihen aikaan kun olimme nuoria, jolloin me tapasimme ja olimme sängyssä ensimmäisen ja viimeisen kerran.
“Ai…. Sehän on kiva..” Mumisin ilmeettömästi ja koetin vääntää väkinäisen hymyn huulilleni, ettei tuo alkaisi epäilemään mitään. Lopulta nousin ylös ja virnistin tuolle tyhjästi. “Minä taidan tästä lähteä jo kotiin. Minulla on huomenna paljon töitä tehtävänä…”
Maes myönsi luvan ja minä lähdin. Tiesin että näin käy, tiesin että joku muu valloittaisi hänen sydämensä ja varastaisi hänet minulta. Hän oli minun omaisuuttani, vain ja ainoastaan minun. Olisi pitänyt soitella enemmän, olisi pitänyt tavata häntä useammin kuin kerran neljän kuukauden välein. Syytän tästä vain itseäni, minun vikani, että joku hempukka vei hänet minulta, että joku muu saa olla hänen sylissään lämpimässä ja turvassa pahalta maailmalta. Hän varasti minun paikkani Maesin sylistä.
Kotiin mentyäni etsin viskipulloni piilostani ja join, join kuin viimeistä päivää ja toivoin että tämä päivä olisi ollut pelkkää pahaa unta. Aamulla heräisin vain pahassa darrassa, enkä välttämättä muistaisi enää mitään mitä tapahtui eilen, ja saisin jatkaa elämääni rauhassa.
Tästä lähtien en kerro kenellekään tunteistani, en näytä niitä kenellekään, minuun vain sattuisi liikaa. Parempi olla vain kuoreen sulkeutunut simpukka, niityn kukkimaton kukka.

HughesRoy -Sydänten purkki-

Title: Sydänten purkki
Author: Poikasieni-
Rating: K-13 - K-15 ?
Genre: angsti, songfic
Warnings: Sisältää kiroilua ja itsemurhayrityksen sekä murhan.
Pairing: tavallaan HughesRoy, tavallaan paritukseton.
A/N: Päätin purkaa oloani ficin muotoon, ei tästä tule muuten helvettiäkään.. Kappale on Christina Perrin Jar of Hearts, suomennettuna. Sanat voi olla huonosti käännetty, pahoittelut siitä siis.
Toivottavasti tykkäätte.
_____________________________________________________________________

Tiedän että en voi ottaa yhtään askelta sinua kohti
Koska kaikki mikä odottaa, on katumusta.
Ja etkö tiedä, että en ole haamusi enää?
Menetit rakkauden jota rakastin eniten.

Kaikki tuntui kaatuvan päälle. Mikään, mitä olen yrittänyt pitää koossa kaikilla mahdollisilla tavoilla, hajosi palasiksi pelkästä kosketuksesta. Kaikki se mureni käsiini pelkäksi tomuksi ja lähti tuulen mukaan maailmalle.
Olihan se odotettavissa. Olet lapsia rakastava mies Hughes, haluat perheen, oikean perheen. Perheen, joka koostuu miehestä, naisesta ja lapsista. Lapset olivat se este meidän suhteen etenemiselle. Minä en voisi toteuttaa unelmaasi lapsiperheestä.
Senkin hölmö.
Tajuatkohan edes mitä olet tekemässä? Mikä sinua odottaa tulevaisuudessa?
Kakkavaippojen vaihtoa.
Teinilempeä ja typeriä riitoja siitä, mitä teini ei saisi tehdä ja mitä saa.
Minun kanssani sinulla olisi ollut paljon rauhallisempi tulevaisuus, Hughes.
Olin toipunut pikku hiljaa erostamme, olin palannut töihin, en ehkä minään virkeänä ja iloisena hahmona, kunhan vain näytin pärstäni siellä, se sai riittää kylliksi. Sinun näkeminen siellä tuntui pahalta, toisaalta hyvältä. Pahalta siinä mielessä, että muistot heräsivät silmieni eteen lähes käsinekosketeltavaksi. Hyvältä siinä mielessä, että sain nähdä sinut jälleen, tiesin että et ollut vihainen tai katkera. Olet paras ystäväni Hughes.
Mutta en halua ottaa sitä riskiä, että lähentyisin sinua jälleen. Tulisin vain katumaan päätöstäni, tiedän ettet rakasta minua niin kuin minä sinua.
Kauan kadoksissa ollut kipu palasi terävämpänä kuin koskaan, menetyksesi sattuu vielä pitkän aikaa.

Opin elämään puolielossa
Ja nyt haluat minua vielä yhden kerran.

Eräänä iltana tulit käymään kotini ovella. Tuoksut taivaalliselle, en voi vastustaa kiusausta ja vedän tuoksuasi nenääni. Olet hurmaava.
Hän nosti kätensä poskelleni ja silitti sitä hellästi sormiensa päillä.
“Haluan sinua.” Sanot hiljaa ja hymyilet salaperäisesti. Mieleni teki lyödä, niin kovaa kun vain lähti. “Haluan sinua.” ? Ei, en halua sortua uudelleen. Työnnän sinut kauemmas ja pudistan päätäni hellästi. “Olen pahoillani Hughes..”

Kuka sinä luulet olevasi?
Juokset ympäriinsä arpia jättäen.
Keräät sydänten purkkiasi,
revit rakkauden hajalle.

Tuijotit minua hiljaa ihmeissäsi ja kumarruit lähemmäs, aivan kuin olisit yrittänyt suudella minua. Peräännyin ja suljin ovea hiukan. “Olen pahoillani.” Toistan hiljaa ja suljen oven kiinni. Jäin nojaamaan ovea vasten huohottaen, hiukan pökerryksissä äskeisestä.
Kuka hemmetti hän luulee oikein olevansa? Eikö hän tajua, että tuolla tavalla hän vain satuttaa minua enemmän ja enemmän? Vihaan häntä. Rakastan häntä, vihaan sitä että rakastan häntä. Vihaan itseni, koska rakastan häntä, rakastan aivan liikaa. En halua että sama toistuu uudelleen. Hän sanoo haluavansa minua, saa minut hetkeksi pauloihinsa. Pian hän jättäisi minut ja menisi takaisin Gracian luo. Olisin vain yhden illan riemu. Ei, en halua sitä.
Enää en luovu sydämestäni, en anna sitä enää sinulle Hughes.

Saat kylmyytesi sielusi sisällä olevasta jäästä
Joten älä tule takaisin,
Kuka sinä luulet olevasi?

Ulkoapäin näytät niin kylmältä. Onko sinulla tunteita edes ollenkaan? Näytät kylmältä, tunnut kylmältä, sinusta huokuu kylmä, en tunne sinussa sitä samaa lämpöä enää. Olet muuttunut kylmäksi, tappajaksi, aivan kuten minäkin.
Tappaja tappajan tuntee.
En halua sinua takaisin tänne, mutta rakastan sinua, haluan sinut takaisin, mutta se sattuu. Älä katso minua noin niin kuin yleensä katsot, koiranpentu katseellasi. Kuka luulet olevasi?

Kuulen että kyselet ympäriinsä
Jos olisin jossain josta löytyisin.
Mutta olen kasvanut liian vahvaksi pudotakseni takaisin syliisi.

Olin lähtenyt lomalle joksikin aikaa, pois näistä maisemista. Halusin olla hetkisen aikaa rauhassa, ilman ajatuksia ja huolia. Luutnantti piti minut ajan tasalla, olit kysellyt perääni jo kauan, halusit kai puhua.
Minä en. Tiedän sen, että sinä rakastat Graciaa, tiedän sen ja ymmärrän. Eikä se minua haittaa, tai ehkä vähän, mutta.. Sinun ei pitäisi välittää siitä mitä minun käy. Luulen että tiedät sen silti, että rakastan sinua kuitenkin, vaikka sinä et rakastaisi minua.
Paskat siitä mitä minun käy, kunhan sinä olet onnellinen.
Maisemanvaihdos teki terää, olin tullut paljon vahvemmaksi, paljon fiksummaksi. En enää tulisi luoksesi yhden illan takia, jos tulisin, haluaisin sinut kokonaan.

Kuka sinä luulet olevasi?
Juokset ympäriinsä arpia jättäen.
Keräät sydänten purkkiasi,
revit rakkauden hajalle.
Saat kylmyytesi sielusi sisällä olevasta jäästä
Joten älä tule takaisin,
Kuka sinä luulet olevasi? 

Palasin takaisin samoihin vanhoihin maisemiin, kaikki oli muuttunut hiukan, siellä oli jopa rauhallisempaa. Näin sinuakin, Hughes. Hymyilit sillä samalla tavalla kuin ennenkin. Et ollut muuttunut yhtään.
Kuvitteletko olevasi vielä ainoani? Kuvitteletko että rakastan sinua vielä? Oletkohan sinä unohtanut minut ja meidän yhteiset hetket?
Hymyilen sinulle takaisin, ja samassa näytät kylmältä, samalta tappajalta kuin aikaisemmin.
Kaipaan sinun lämpöäsi Hughes.

Kulta, se vei kauan vain tuntea olevansa kunnossa
Muista, kuinka palauttaa valo takaisin silmiini
Toivon, että kaipaisin ensimmäistä suudelmaamme
koska rikoit kaikki lupauksesi.
Ja nyt olet täällä, etkä saa minua takaisin.

Olin masentunut takiasi jo pitkän aikaa. Etkö tajua, että tuolla tavalla lähentymällä rikot vain ajatukseni ja rauhani, tähän tilaan pääseminen vei paljon aikaa ja vaivaa, ja nyt sinä rikot sen. Silmäni näyttivät kuolleilta. Niistä oli kadonnut se elämänilo, jota silloin joskus oli ollut. En jaksaisi tätä enää kauaa.
Tavallaan kaipasin ensimmäistä suudelmaamme, mutta silti rikoit kaikki lupauksesi. Lupasit rakastaa minua aina, lupasit pysyä kanssani ikuisesti.
Aloin itkemään ja menin pesuhuoneeseen ja etsin lääkepurkkini. Nappasin useamman tabletin kerralla heti sen jälkeen kun sain laskettua ammeeseen tarpeeksi vettä ja hoipuin puhelimelle huterana. Kertoisin jollekin ennen lähtöäni mitä olen tekemässä ja pyytäisin anteeksi.
Soitin sinulle Hughes. Kerrottuani aikeeni, kuulostit hätääntyneeltä ja pyysit minua jäämään puhelimen päähän. En kuullut loppuun, tiputin vain puhelimen kädestäni ja hoipuin takaisin pesuhuoneeseen ja napsin lisää nappeja. En jaksanut välittää siitä mitä minun kävisi, olin päättänyt tämän itse, olin päättänyt että tappaisin itseni nyt, kun minulla ei ole ketään, kuka voisi olla este tälle. Kipusin ammeeseen ja painoin pääni ammeen reunalle ja huokaisin syvään. Oloni oli hyvä, lämmin ja pehmoinen. Minuun ei sattunut, oli hyvä olla. Annoin itseni valua pikku hiljaa alemmas ja alemmas, pian olin veden pinnan alapuolella, mutta minä vain hymyilin.
Et saisi minua koskaan takaisin Hughes, et enää koskaan.

Kuka sinä luulet olevasi?
Juokset ympäriinsä arpia jättäen.
Keräät sydänten purkkiasi,
revit rakkauden hajalle.
Saat kylmyytesi sielusi sisällä olevasta jäästä
Joten älä tule takaisin,
Älä tule takaisin ollenkaan.

Seuraavan kerran heräsin sairaalassa. Minuun oli pistetty tippa, ilmeisesti useamman kerran, koska kädessäni oli useampi laastari.
“Roy..” Riza henkäisi vierelläni helpottuneena ja laski päänsä vasenta kättäni vasten. “Luulin jo että kuolit, pelkäsin niin..”
Tuijotin hiljaa Rizaa ja koetin hymyillä hiukan. Olen ihan kunnossa. 
Koko tiimini oli tuolla, Havoc, Breda, Falman, Fuery, kaikki. Edwardia siellä ei ollut, eikä Alphonsea, he olivat kuulemma lähteneet junalla liikkeelle jo aikaisemmin.
Toinen, ketä en nähnyt joukossa olit sinä Hughes. Gracia kyllä oli Elycian kanssa.
“Missä Hughes..” Sain ääneni kuuluviin ja katselin ympärilleni, yskien hiukan. Minulla ei ollut juurikaan mitään muistikuvaa siitä mitä oli tapahtunut. “Ja mitä tapahtui?” Kysyin hiljaa ja katselin ympärilleni hiukan. Kaikki katsoivat toisiaan hiljaa ja kääntyivät takaisin.
“Etkö tosiaan muista?” Havoc kysyi hiljaa ja huokaisi syvään. “Kun tultiin Rizan ja muiden kanssa sinun luoksesi, Hughes oli repinyt sinut ammeesta ylös ja pistänyt sinut väkisin oksentamaan.” Lopuksi tuo hiljeni ja jäi tuijottamaan eteensä.
Henkäisin hiljaa ja jäin tuijottamaan eteeni. Muistikuvat välähtelivät kivuliaina pistoina mieleeni, jouduin nostamaan käteni kasvoilleni ja peitin silmäni sen taakse.
Puhelu Hughesille, lääkkeitä, amme täynnä vettä, lisää lääkkeitä, hyvä olo ja pimeys. Itsemurhayritys.
“Missä Hughes..?” Kysyin uudelleen kun olin saanut sisäistettyä aiemmat tapahtumat aivan omassa rauhassa. He kääntyivät katsomaan toisiaan ja jupisivat hiljaa, Gracian tullen hiukan lähemmäs.
“Hän sanoi tulevansa hiukan myöhemmin katsomaan sinua.” Tuo sanoi lempeästi ja hymyili hiukan, parantaen Elycian asentoa sylissään.
Pääsin samana iltana pois sairaalasta, sillä ehdolla että tiimini vahtisi minua tämän ja huomisen päivän. Minua harmitti ettei Hughes ollut sitten tullutkaan, ja mietin mitä tuolle oli käynyt. Kävin mutkan toimistollani hakemassa parit paperit kotiin, tekisin ne kotona ollessani, kun en muuta keksinyt.
Puhelin soi ja keskeytti ajatuksenjuoksun, menin vastaamaan ja huokaisin syvään.
Sieltä sanottiin, että sinä olit soittamassa minulle ja huokaisin syvään.
“Älä vain ala kehuskelemaan millään..” Huokaisin ensimmäisenä, mutta en saanut vastausta. Pelkkää äänettömyyttä. Minua tavallaan alkoi pelottamaan se, kun sinusta ei kuulunut mitään. “Hughes..? Vastaa Hughes.. Oletko siellä?” Mumisin hiljaa ja nielaisin raskaasti. Ei vieläkään mitään. Nyt kuulin vain pienen kolahduksen ja puhelu katkesi.

Kuka sinä luulet olevasi?

Lähdin salamana pois papereideni kanssa, halusin varmistaa että sinä olisit kunnossa. Teen saman sinulle kuin sinä minulle.
Saavuttuani paikalle näin vain jalat puhelinkopista ja verta. Pala nousi kurkkuun ja tuntui siltä niin kuin en olisi uskaltanut mennä lähemmäs, en halunnut todeta sitä minkä tiesin jo. Mutta, se oli pakko.
Kävelin hiljaa lähemmäs koppia ja valmistauduin järkyttymään, olin pian puhelinkopin vierellä ja mutristin suutani, kyllä minä tämän jo jotenkin ehdin aavistaa.
Sinä olit kuollut Hughes.
Soitin Rizalle, että tulisi tänne ja toisi mukanaan lisää apua. Hän makasi seinää vasten, silmät avoinna ja verisenä. Peräännyin kauemmas miehestä ja nostin käteni suuni eteen. Mikä olisi sen kamalampaa, kuin nähdä paras ystävä kuolleena, murhattuna puhelinkopissa. Hughesin jalan vierellä oli kuva hänestä ja hänen perheestään. Hän näytti niin.. onnelliselta.
“Älä näytä tuolta Maes..” Mumisin hiljaa ja nostin tuon lasit hetkeksi pois tuon silmiltä ja suljin tuon silmät kädelläni ennekuin laskin lasit takaisin. “Kuka helvetti luulet olevasi… Ei sinun pitänyt kuolla helvetti soikoon..!” Huusin ja löin kättäni maata vasten. “Anteeksi..”