HughesRoy -Sydänten purkki-

Title: Sydänten purkki
Author: Poikasieni-
Rating: K-13 - K-15 ?
Genre: angsti, songfic
Warnings: Sisältää kiroilua ja itsemurhayrityksen sekä murhan.
Pairing: tavallaan HughesRoy, tavallaan paritukseton.
A/N: Päätin purkaa oloani ficin muotoon, ei tästä tule muuten helvettiäkään.. Kappale on Christina Perrin Jar of Hearts, suomennettuna. Sanat voi olla huonosti käännetty, pahoittelut siitä siis.
Toivottavasti tykkäätte.
_____________________________________________________________________

Tiedän että en voi ottaa yhtään askelta sinua kohti
Koska kaikki mikä odottaa, on katumusta.
Ja etkö tiedä, että en ole haamusi enää?
Menetit rakkauden jota rakastin eniten.

Kaikki tuntui kaatuvan päälle. Mikään, mitä olen yrittänyt pitää koossa kaikilla mahdollisilla tavoilla, hajosi palasiksi pelkästä kosketuksesta. Kaikki se mureni käsiini pelkäksi tomuksi ja lähti tuulen mukaan maailmalle.
Olihan se odotettavissa. Olet lapsia rakastava mies Hughes, haluat perheen, oikean perheen. Perheen, joka koostuu miehestä, naisesta ja lapsista. Lapset olivat se este meidän suhteen etenemiselle. Minä en voisi toteuttaa unelmaasi lapsiperheestä.
Senkin hölmö.
Tajuatkohan edes mitä olet tekemässä? Mikä sinua odottaa tulevaisuudessa?
Kakkavaippojen vaihtoa.
Teinilempeä ja typeriä riitoja siitä, mitä teini ei saisi tehdä ja mitä saa.
Minun kanssani sinulla olisi ollut paljon rauhallisempi tulevaisuus, Hughes.
Olin toipunut pikku hiljaa erostamme, olin palannut töihin, en ehkä minään virkeänä ja iloisena hahmona, kunhan vain näytin pärstäni siellä, se sai riittää kylliksi. Sinun näkeminen siellä tuntui pahalta, toisaalta hyvältä. Pahalta siinä mielessä, että muistot heräsivät silmieni eteen lähes käsinekosketeltavaksi. Hyvältä siinä mielessä, että sain nähdä sinut jälleen, tiesin että et ollut vihainen tai katkera. Olet paras ystäväni Hughes.
Mutta en halua ottaa sitä riskiä, että lähentyisin sinua jälleen. Tulisin vain katumaan päätöstäni, tiedän ettet rakasta minua niin kuin minä sinua.
Kauan kadoksissa ollut kipu palasi terävämpänä kuin koskaan, menetyksesi sattuu vielä pitkän aikaa.

Opin elämään puolielossa
Ja nyt haluat minua vielä yhden kerran.

Eräänä iltana tulit käymään kotini ovella. Tuoksut taivaalliselle, en voi vastustaa kiusausta ja vedän tuoksuasi nenääni. Olet hurmaava.
Hän nosti kätensä poskelleni ja silitti sitä hellästi sormiensa päillä.
“Haluan sinua.” Sanot hiljaa ja hymyilet salaperäisesti. Mieleni teki lyödä, niin kovaa kun vain lähti. “Haluan sinua.” ? Ei, en halua sortua uudelleen. Työnnän sinut kauemmas ja pudistan päätäni hellästi. “Olen pahoillani Hughes..”

Kuka sinä luulet olevasi?
Juokset ympäriinsä arpia jättäen.
Keräät sydänten purkkiasi,
revit rakkauden hajalle.

Tuijotit minua hiljaa ihmeissäsi ja kumarruit lähemmäs, aivan kuin olisit yrittänyt suudella minua. Peräännyin ja suljin ovea hiukan. “Olen pahoillani.” Toistan hiljaa ja suljen oven kiinni. Jäin nojaamaan ovea vasten huohottaen, hiukan pökerryksissä äskeisestä.
Kuka hemmetti hän luulee oikein olevansa? Eikö hän tajua, että tuolla tavalla hän vain satuttaa minua enemmän ja enemmän? Vihaan häntä. Rakastan häntä, vihaan sitä että rakastan häntä. Vihaan itseni, koska rakastan häntä, rakastan aivan liikaa. En halua että sama toistuu uudelleen. Hän sanoo haluavansa minua, saa minut hetkeksi pauloihinsa. Pian hän jättäisi minut ja menisi takaisin Gracian luo. Olisin vain yhden illan riemu. Ei, en halua sitä.
Enää en luovu sydämestäni, en anna sitä enää sinulle Hughes.

Saat kylmyytesi sielusi sisällä olevasta jäästä
Joten älä tule takaisin,
Kuka sinä luulet olevasi?

Ulkoapäin näytät niin kylmältä. Onko sinulla tunteita edes ollenkaan? Näytät kylmältä, tunnut kylmältä, sinusta huokuu kylmä, en tunne sinussa sitä samaa lämpöä enää. Olet muuttunut kylmäksi, tappajaksi, aivan kuten minäkin.
Tappaja tappajan tuntee.
En halua sinua takaisin tänne, mutta rakastan sinua, haluan sinut takaisin, mutta se sattuu. Älä katso minua noin niin kuin yleensä katsot, koiranpentu katseellasi. Kuka luulet olevasi?

Kuulen että kyselet ympäriinsä
Jos olisin jossain josta löytyisin.
Mutta olen kasvanut liian vahvaksi pudotakseni takaisin syliisi.

Olin lähtenyt lomalle joksikin aikaa, pois näistä maisemista. Halusin olla hetkisen aikaa rauhassa, ilman ajatuksia ja huolia. Luutnantti piti minut ajan tasalla, olit kysellyt perääni jo kauan, halusit kai puhua.
Minä en. Tiedän sen, että sinä rakastat Graciaa, tiedän sen ja ymmärrän. Eikä se minua haittaa, tai ehkä vähän, mutta.. Sinun ei pitäisi välittää siitä mitä minun käy. Luulen että tiedät sen silti, että rakastan sinua kuitenkin, vaikka sinä et rakastaisi minua.
Paskat siitä mitä minun käy, kunhan sinä olet onnellinen.
Maisemanvaihdos teki terää, olin tullut paljon vahvemmaksi, paljon fiksummaksi. En enää tulisi luoksesi yhden illan takia, jos tulisin, haluaisin sinut kokonaan.

Kuka sinä luulet olevasi?
Juokset ympäriinsä arpia jättäen.
Keräät sydänten purkkiasi,
revit rakkauden hajalle.
Saat kylmyytesi sielusi sisällä olevasta jäästä
Joten älä tule takaisin,
Kuka sinä luulet olevasi? 

Palasin takaisin samoihin vanhoihin maisemiin, kaikki oli muuttunut hiukan, siellä oli jopa rauhallisempaa. Näin sinuakin, Hughes. Hymyilit sillä samalla tavalla kuin ennenkin. Et ollut muuttunut yhtään.
Kuvitteletko olevasi vielä ainoani? Kuvitteletko että rakastan sinua vielä? Oletkohan sinä unohtanut minut ja meidän yhteiset hetket?
Hymyilen sinulle takaisin, ja samassa näytät kylmältä, samalta tappajalta kuin aikaisemmin.
Kaipaan sinun lämpöäsi Hughes.

Kulta, se vei kauan vain tuntea olevansa kunnossa
Muista, kuinka palauttaa valo takaisin silmiini
Toivon, että kaipaisin ensimmäistä suudelmaamme
koska rikoit kaikki lupauksesi.
Ja nyt olet täällä, etkä saa minua takaisin.

Olin masentunut takiasi jo pitkän aikaa. Etkö tajua, että tuolla tavalla lähentymällä rikot vain ajatukseni ja rauhani, tähän tilaan pääseminen vei paljon aikaa ja vaivaa, ja nyt sinä rikot sen. Silmäni näyttivät kuolleilta. Niistä oli kadonnut se elämänilo, jota silloin joskus oli ollut. En jaksaisi tätä enää kauaa.
Tavallaan kaipasin ensimmäistä suudelmaamme, mutta silti rikoit kaikki lupauksesi. Lupasit rakastaa minua aina, lupasit pysyä kanssani ikuisesti.
Aloin itkemään ja menin pesuhuoneeseen ja etsin lääkepurkkini. Nappasin useamman tabletin kerralla heti sen jälkeen kun sain laskettua ammeeseen tarpeeksi vettä ja hoipuin puhelimelle huterana. Kertoisin jollekin ennen lähtöäni mitä olen tekemässä ja pyytäisin anteeksi.
Soitin sinulle Hughes. Kerrottuani aikeeni, kuulostit hätääntyneeltä ja pyysit minua jäämään puhelimen päähän. En kuullut loppuun, tiputin vain puhelimen kädestäni ja hoipuin takaisin pesuhuoneeseen ja napsin lisää nappeja. En jaksanut välittää siitä mitä minun kävisi, olin päättänyt tämän itse, olin päättänyt että tappaisin itseni nyt, kun minulla ei ole ketään, kuka voisi olla este tälle. Kipusin ammeeseen ja painoin pääni ammeen reunalle ja huokaisin syvään. Oloni oli hyvä, lämmin ja pehmoinen. Minuun ei sattunut, oli hyvä olla. Annoin itseni valua pikku hiljaa alemmas ja alemmas, pian olin veden pinnan alapuolella, mutta minä vain hymyilin.
Et saisi minua koskaan takaisin Hughes, et enää koskaan.

Kuka sinä luulet olevasi?
Juokset ympäriinsä arpia jättäen.
Keräät sydänten purkkiasi,
revit rakkauden hajalle.
Saat kylmyytesi sielusi sisällä olevasta jäästä
Joten älä tule takaisin,
Älä tule takaisin ollenkaan.

Seuraavan kerran heräsin sairaalassa. Minuun oli pistetty tippa, ilmeisesti useamman kerran, koska kädessäni oli useampi laastari.
“Roy..” Riza henkäisi vierelläni helpottuneena ja laski päänsä vasenta kättäni vasten. “Luulin jo että kuolit, pelkäsin niin..”
Tuijotin hiljaa Rizaa ja koetin hymyillä hiukan. Olen ihan kunnossa. 
Koko tiimini oli tuolla, Havoc, Breda, Falman, Fuery, kaikki. Edwardia siellä ei ollut, eikä Alphonsea, he olivat kuulemma lähteneet junalla liikkeelle jo aikaisemmin.
Toinen, ketä en nähnyt joukossa olit sinä Hughes. Gracia kyllä oli Elycian kanssa.
“Missä Hughes..” Sain ääneni kuuluviin ja katselin ympärilleni, yskien hiukan. Minulla ei ollut juurikaan mitään muistikuvaa siitä mitä oli tapahtunut. “Ja mitä tapahtui?” Kysyin hiljaa ja katselin ympärilleni hiukan. Kaikki katsoivat toisiaan hiljaa ja kääntyivät takaisin.
“Etkö tosiaan muista?” Havoc kysyi hiljaa ja huokaisi syvään. “Kun tultiin Rizan ja muiden kanssa sinun luoksesi, Hughes oli repinyt sinut ammeesta ylös ja pistänyt sinut väkisin oksentamaan.” Lopuksi tuo hiljeni ja jäi tuijottamaan eteensä.
Henkäisin hiljaa ja jäin tuijottamaan eteeni. Muistikuvat välähtelivät kivuliaina pistoina mieleeni, jouduin nostamaan käteni kasvoilleni ja peitin silmäni sen taakse.
Puhelu Hughesille, lääkkeitä, amme täynnä vettä, lisää lääkkeitä, hyvä olo ja pimeys. Itsemurhayritys.
“Missä Hughes..?” Kysyin uudelleen kun olin saanut sisäistettyä aiemmat tapahtumat aivan omassa rauhassa. He kääntyivät katsomaan toisiaan ja jupisivat hiljaa, Gracian tullen hiukan lähemmäs.
“Hän sanoi tulevansa hiukan myöhemmin katsomaan sinua.” Tuo sanoi lempeästi ja hymyili hiukan, parantaen Elycian asentoa sylissään.
Pääsin samana iltana pois sairaalasta, sillä ehdolla että tiimini vahtisi minua tämän ja huomisen päivän. Minua harmitti ettei Hughes ollut sitten tullutkaan, ja mietin mitä tuolle oli käynyt. Kävin mutkan toimistollani hakemassa parit paperit kotiin, tekisin ne kotona ollessani, kun en muuta keksinyt.
Puhelin soi ja keskeytti ajatuksenjuoksun, menin vastaamaan ja huokaisin syvään.
Sieltä sanottiin, että sinä olit soittamassa minulle ja huokaisin syvään.
“Älä vain ala kehuskelemaan millään..” Huokaisin ensimmäisenä, mutta en saanut vastausta. Pelkkää äänettömyyttä. Minua tavallaan alkoi pelottamaan se, kun sinusta ei kuulunut mitään. “Hughes..? Vastaa Hughes.. Oletko siellä?” Mumisin hiljaa ja nielaisin raskaasti. Ei vieläkään mitään. Nyt kuulin vain pienen kolahduksen ja puhelu katkesi.

Kuka sinä luulet olevasi?

Lähdin salamana pois papereideni kanssa, halusin varmistaa että sinä olisit kunnossa. Teen saman sinulle kuin sinä minulle.
Saavuttuani paikalle näin vain jalat puhelinkopista ja verta. Pala nousi kurkkuun ja tuntui siltä niin kuin en olisi uskaltanut mennä lähemmäs, en halunnut todeta sitä minkä tiesin jo. Mutta, se oli pakko.
Kävelin hiljaa lähemmäs koppia ja valmistauduin järkyttymään, olin pian puhelinkopin vierellä ja mutristin suutani, kyllä minä tämän jo jotenkin ehdin aavistaa.
Sinä olit kuollut Hughes.
Soitin Rizalle, että tulisi tänne ja toisi mukanaan lisää apua. Hän makasi seinää vasten, silmät avoinna ja verisenä. Peräännyin kauemmas miehestä ja nostin käteni suuni eteen. Mikä olisi sen kamalampaa, kuin nähdä paras ystävä kuolleena, murhattuna puhelinkopissa. Hughesin jalan vierellä oli kuva hänestä ja hänen perheestään. Hän näytti niin.. onnelliselta.
“Älä näytä tuolta Maes..” Mumisin hiljaa ja nostin tuon lasit hetkeksi pois tuon silmiltä ja suljin tuon silmät kädelläni ennekuin laskin lasit takaisin. “Kuka helvetti luulet olevasi… Ei sinun pitänyt kuolla helvetti soikoon..!” Huusin ja löin kättäni maata vasten. “Anteeksi..”